Sonyn PlayStation Experience -yleisötapahtuma on käynnistynyt Las Vegasissa ja tietysti show laitettiin aluille PlayStation 4:n Uncharted 4: A Thief’s End -pelin esittelyllä. Pelistä ei tällä kertaa nähty myöskään vain lyhyttä teaseria, vaan yli kymmenen minuutin edestä pelikuvaa.

Trooppisiin maismiin sijoittuvassa pelidemossa vanha tuttu Uncharted-sankari Nathan Drake nähdään niin kiipeilemässä hiippailemassa kuin räiskimässäkin. Toiminnan keskellä esimakua saadaan myös Naughty Dogin uusimmista teknisistä saavutuksista sekä pelin tarinasta, jossa tällä kertaa mukana kuvioissa näyttäisi olevan Nathan Draken veli.

Uncharted 4: A Thief’s Endia tavoitelleen kauppoihin ensi vuodeksi.

Lisää luettavaa