Naughty Dog jätti muun maailman varjoonsa DICE Awards -gaalassa

Joidenkin toimesta jopa pelialan Oscareiksi haukuttu D.I.C.E. Awards järjestettiin kuluvan viikon lopulla. Suomalaisvoitolta säästyttiin, kun taas The Last of Us putsasi pöytää ahkerasti.

8.2.2014 00:56

Yhdysvaltain interaktiivisten taiteiden ja tieteiden akatemia AIAS on palkinnut menneiden kuukausien parhaat pelit osana vuosittaista D.I.C.E. Awards -gaalaansa. Suomen aikaan perjantain puolella järjestetty tapahtuma pidettiin järjestyksessään nyt 17. kertaa.

Gaalan suurimmaksi palkintojen haalijaksi osoittautui tänä vuonna Naughty Dogin PlayStation 3 -peli The Last of Us. 24 eri kategorian joukosta tarinavetoinen selviytymisseikkailu nappasi itselleen kaikkiaan kymmenen pystiä. Näiden joukkoon lukeutui muun muassa vuoden peli -palkinto.

Suomalaisedustastakin oli tänä vuonna nähtävissä gaalassa, kun PlayStation 4:n Resogun oli ehdolla parhaaksi toimintapeliksi. Helsinkiläisen Housemarquen tuotos jäi kuitenkin tällä kertaa BioShock Infiniten varjoon. 

Voittajat gaalassa määriteltiin AIAS:n 22 000 jäsenen tekemän äänestyksen voimin. Pelkkiä parhauspystejä ei tapahtumassa myöskään toki tyydytty vain jakamaan, vaan samassa yhteydessä Rockstarin Dan ja Sam Houser sekä Leslie Benzies lisättiin osaksi merkittäville pelialan vaikuttajille omistettua kunniagalleriaa.

D.I.C.E. Awardsin kategoriat voittajineen olivat:

  • Taidesuunta – The Last of Us
  • AnimaatioThe Last of Us
  • Hahmo/näyttelysuoritusThe Last of Us (Ellie)
  • AlkuperäismusiikkiBioshock Infinite
  • ÄänisuunnitteluThe Last of Us
  • TarinaThe Last of Us
  • PelisuunnitteluGrand Theft Auto V
  • Visuaalinen suunnittelu The Last of Us
  • ToimintapeliBioshock Infinite
  • SeikkailupeliThe Last of Us
  • TaistelupeliInjustice: Gods Among Us
  • Roolipeli/MMO –  Diablo III
  • StrategiapeliXCOM: Enemy Within
  • KasuaalipeliPlants VS Zombies 2
  • PerhepeliSuper Mario 3D World
  • AjopeliForza Motorsport 5
  • Urheilupeli FIFA 14
  • LatauspeliBrothers – A Tale of Two Sons
  • KäsikonsolipeliThe Legend of Zelda: A Link Between Worlds
  • MobiilipeliPlants VS Zombies 2
  • VerkkopeliWorld of Tanks
  • InnovaatioThe Last of Us
  • PelisuuntausThe Last of Us
  • Vuoden peli The Last of Us

 

Lähde: AIAS

Lisää luettavaa