Naughty Dog vahvisti vihdoin virallisen paluunsa The Last of Usin pariin / Uutiset / pelaaja.fi

Naughty Dog vahvisti vihdoin virallisen paluunsa The Last of Usin pariin

5.04.2016 // Kirjoittanut: Johanna Puustinen
11
Naughty Dog vahvisti vihdoin virallisen paluunsa The Last of Usin pariin

Uncharted 4:n valmistumisen myötä Naughty Dogilla on jälleen vapaat kädet kehitellä muuta.

Studion muutaman vuoden takaisen The Last of Us -zombihitin jatkosta on puhuttu epävirallisesti jo pitkään, ja projektin luova johtaja Neil Druckmann onkin nyt vahvistanut studion palaavan sarjan pariin pian. Mahdollinen The Last of Us 2 laitettiin taannoin jäihin Unchartedin tieltä, mutta studiolla suunnitellaan nyt ideoiden kaivamista naftaliinista.

– Ennen Uncharted 4:ää me pyörittelimme erilaisia prototyyppejä The Last of Us -universumin puitteissa. Genreyksityiskohtiin menemättä meillä oli muunlaisia ideoita myös sen ulkopuolella, Druckmann selittää GamesRadar-pelisivustolle antamassaan haastattelussa.

Druckmannin mukaan studio aikoo hoitaa Uncharted 4:n yksinpelilisäsisällön pois alta kunnialla, mutta paluu elävien kuolleiden maailmaan tapahtunee pikimmiten sen valmistuttua. 

– Aiomme herättää prototyypit takaisin henkiin ja katsoa, mitä tapahtuu ja mikä saa tiimimme innostumaan, mies lupaa.

Uncharted 4 ilmestyy yksinoikeudella PlayStation 4:lle 10. toukokuuta.

Lähde: GamesRadar

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Shunichiro kuva
Shunichiro

Ihan kiva, kunhan eivät jatkaisi Ellien ja Joelin taivalta. Heidän tarinansa on kerrottu ja hieno oli (sekä tietenkin upea lisäri Left Behind), ja sen jatkaminen voisi vesittää kaksikon kertomuksen vaikutuksen. Samassa maailmassa on varmasti lukuisia muita tarinoita kerrottavaksi, joten toivottavasti Naughty Dog lähtee siinä mielessä tutulta, mutta puhtaalta pöydältä.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus

-- studio aikoo hoitaa Uncharted 4:n yksinpelilisäsisällön pois alta kunnialla --

Miten tämä nyt pitäisi ottaa? Ai että tulee tarinalisäriä? Mikäli muistan oikein niin yhteenkään aiempaan ei tainnut mitään sellaista tulla. En kyllä kaipaisi mutta jos homma toteutetaan kuten 'Left Behind'-lisäosa The Last of Usissa, niin olkoon.

Käyttäjän Galactus kuva
Galactus
Lainaus käyttäjältä Shunichiro

Ihan kiva, kunhan eivät jatkaisi Ellien ja Joelin taivalta. Heidän tarinansa on kerrottu ja hieno oli (sekä tietenkin upea lisäri Left Behind), ja sen jatkaminen voisi vesittää kaksikon kertomuksen vaikutuksen. Samassa maailmassa on varmasti lukuisia muita tarinoita kerrottavaksi, joten toivottavasti Naughty Dog lähtee siinä mielessä tutulta, mutta puhtaalta pöydältä.

Itsellä ei olisi kauheasti mielenkiintoa jatko-osaa kohtaan jos ei kumpaakaan Joelia tai Ellietä nähtäisi. Saattaa mielenkiinto herätä kun näkee trailerin mutta olisin automaattisesti kiinnostunut jos ovat mukana.

Käyttäjän Jonppe kuva
Jonppe
Lainaus käyttäjältä zappah

Lainaus-- studio aikoo hoitaa Uncharted 4:n yksinpelilisäsisällön pois alta kunnialla --Miten tämä nyt pitäisi ottaa? Ai että tulee tarinalisäriä? Mikäli muistan oikein niin yhteenkään aiempaan ei tainnut mitään sellaista tulla. En kyllä kaipaisi mutta jos homma toteutetaan kuten 'Left Behind'-lisäosa The Last of Usissa, niin olkoon.

Tuo lisäri on käsittääkseni juurikin vastaavanlainen kuin Left Behind.

Itsekin haluisin nähdä Joelin ja Ellien jatko-osassa. Jotenkin vaikea tulkita peliä The Last of Us:ksi, jos otetaan käyttöön uudet hahmot, mutta vastaavanlainen alkuasettelu ja miljöö kuin alkuperäisessä pelissä, varsinkaan kun viimeksi mainitut eivät ole millään tavalla kauhean merkittävässä asemassa ollut aiemmissa osissa (vrt. esim. Borderlandsin Pandora, jonne Telltale sijoitti oman Borderlands-tarinansa). Toki kaikki hyvin mietitty ja toteutettu kelpaa, mutta 'The Last of Us-universumiin'-palaisin mieluiten Joelin ja Ellien matkaan.

Käyttäjän joo13 kuva
joo13

Jokohan tähän peliin nyt sitten saisivat sen follower mekaniikan korjattua, että vaikka itse olit piilossa laatikon takana mutta Eli sitten keskellä käytävää ei vihollisia tuntunu kiinnostavan tuo ollenkaan rikkoen immersiota aina roppakaupalla. Tai jos kentistä ja juonesta saisi vähän muutakin kuin pelkkää putkijuoksua, vai onko se liian suuri odotus, näin kun katsoo Naughty Dogin aiempia pelejä?

Käyttäjän xtpro kuva
xtpro
Lainaus käyttäjältä joo13

Jokohan tähän peliin nyt sitten saisivat sen follower mekaniikan korjattua, että vaikka itse olit piilossa laatikon takana mutta Eli sitten keskellä käytävää ei vihollisia tuntunu kiinnostavan tuo ollenkaan rikkoen immersiota aina roppakaupalla. Tai jos kentistä ja juonesta saisi vähän muutakin kuin pelkkää putkijuoksua, vai onko se liian suuri odotus, näin kun katsoo Naughty Dogin aiempia pelejä?

Sanoivat itsekin jossain pätkässä jonka katsoin, että kehittäjät tunsivat kuin he olisivat joutuneet julkaisemaan pelin keskeneräisenä johtuen aikatauluista. Itse en tuosta pahemmin häiriintynyt, mutta voisin kuvitella, että mainitsemasi ongelmat ovat korjauslistalla Naughty Dogilla. Uncharted 4:ssä pitäisi itse asiassa olla tuohon putkijuoksuunkin entistä paremmin puututtua, vaikkei siinäkään mielestäni ongelmaa ole koskaan ollut. Varsinkin kun vertaa valtaosaan muita samankaltaisia pelejä, niin ND on aina level designissa ollut aika huipputasolla.

Ja samaa mieltä muidenkin kanssa, että Joel ja Ellie olisi mukava nähdä jatko-osassa. Luottoa toki Naughty Dogiin löytyy senkin suhteen, että kova peli sieltä tulee olivat päähenkilöinä ketkä tahansa.

Käyttäjän Celoril kuva
Celoril

Studio on vuosien mittaan osoittanut, että siihen voi luottaa, joten en näe syytä epäillä sen kykyjä tässäkään tilanteessa. Erittäin suurella mielenkiinnolla odotan, että mitä on luvassa. Ja kyllähän The Last of Usin maailmasta kerrottavaa löytyy... olivatpa Ellie ja Joel mukana tai eivät.

Käyttäjän velor87 kuva
velor87

last of us on paras peli mitä olen pelannut, elikkä tämä tosi hieno uutinen, ja muutenki naughty dog on paras peli tekijä

Käyttäjän seppoepson kuva
seppoepson

Mielestäni heidän kannattaisi paneutua uudestaan Crash"themotherfucking"Bandicootin ihmeelliseen maailmaan ja unohtaa Last of us 2 ainakin toistaiseksi tai sitten lissää Unchartedia, niistä ei saa tarpeeksen! ainoa viihdearvo mikä itselle tarjosi kun koetin last of us demoa oli kun tapatin itseäni jatkuvasti mitä erinäisimmin tavoin, ei vaan napannut itse peli sen enempää :D :D :D :P

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac
Lainaus

Ennen Uncharted 4:ää me pyörittelimme erilaisia prototyyppejä The Last of Us -universumin puitteissa. Genreyksityiskohtiin menemättä meillä oli muunlaisia ideoita myös sen ulkopuolella, Druckmann selittää GamesRadar-pelisivustolle antamassaan haastattelussa

Ja höpsis - sen kun vaan vääntävät taas sen kolme peruspeliä Last of Usista ja sitten neljäntenä pelinä ois joku samaan universumiin sijoittuva rallipeli. Siinä vois sitten lätkäistävä sekä Joelille että Ellielle ihan omat romuralliautot. Ja yksi unlockattavista salahahmoista vois olla vaikkapa koko kansan rakastama Clicker! Juonen toimivuus muun universumin kanssa oiskin sitten täysi sivuseikka.

Naughty Dog missasi tämän tradition jo Unchartedin kanssa, joten suotavaa olisi ettei niin kävisi enää toista kertaa D:

Nostoja