Näytelty Pokémon-elokuva syntynee menestyksekkäiden käsikirjoittajien kynästä

Etsivä-Pikachun seikkailuja seuraavaa uutta näyteltyä Pokémon-leffaa näyttäisivät käsikirjoittavan Marvel-konkari ja Gravity Falls -piirrossarjan luoja.

19.8.2016 11:16

Kuukausi sitten vahvistettu oikeita näyttelijöitä hyödyntävä Pokémon-elokuva saattaa hyvinkin saada vielä nimekkään käsikirjoitustiimin taakseen. Viihdelehti Variety on raportoitunut, että elokuvan kynäilyhommaa varten ovat käyneet nyt neuvotteluja niin Alex Hirsch kuin myös Nicole Perlman.

Kaksikosta Hirsch tunnetaan kiitellyn animaatiosarja Gravity Fallsin luojana, kun taas Perlman on tullut parhaiten tunnetuksi Marvel-maailman puolelta. Nainen oli käsikirjoittamassa esimerkiksi Guardians of the Galaxy -elokuvaa ja on sittemmin kiinnitetty työstämään myös Kapteeni Ihmeeseen pohjautuvaa leffaa.

Tarkoituksena uuden Pokémon-elokuvan olisi keskittyä uuteen etsivä-Pikachu-hahmoon, joka sai aiemmin alkuvuodesta Japanissa oman 3DS-pelinsä. Elokuvan luontia luotsaa tuotantoyhtiö Legendary Pictures.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa