Päivitys kello 18.31: Konami itse on vahvistanut, että Silent Hills on tosiaan peruttu. Yhtiö kuitenkin lupaa, ettei Silent Hill -pelisarja ole vielä kuollut.

Alkuperäinen uutinen: Konamin Silent Hills -kauhuseikkailupelin kehittäminen on lopetettu, peliin kiinnitetyt lähteet kertovat.

Silent Hillsin parissa työskennelleen ohjaaja Guillermo del Toron kerrotaan todenneen viikonloppuna San Fransiscossa järjestetyssä tapatumassa, ettei Silent Hills tule toteutumaan. Paikalla ollut valokuvaaja Matt Hackney kertoi ensin Twitterissä del Toron kommentista ja julkaisi sittemmin myös nauhoituksen tilanteesta:

Myös pelin pelattavassa P.T.-demossa näkyvästi esillä ollut Norman Reedus on kommentoinut Twitterissä Silent Hillsin kohtaloa. Reedus kertoo odottaneensa kovasti Silent Hillsiä ja toivoo sen palaavan vielä tuotantoon tulevaisuudessa.

Silent Hillsin synkästä kohtalosta saatiin vihiä jo aikiasemmin viikonlopun aikana, kun Konami vahvisti vetävänsä P.T.:n pois PlayStation Storesta. Pelin kohtalo on ollut vaakalaudalla Konamin ja veteraanikehittäjä Hideo Kojiman välirikon tultua julkisuuteen, ja nyt näyttääkin, ettei uuden Silent Hill -pelin odotus pääty lähiaikoina.

Lähde: Twitter, 2

Lisää luettavaa