Netflix ilmoittaa pysäyttäneensä suositun The Witcher -sarjan toisen tuotantokauden kuvaukset, kun tuotantoryhmässä on ilmennyt neljä positiivista COVID-19-tartuntaa.

Havaitut tartunnat eivät ole olleet sarjan päänäyttelijöillä, mutta kaikki tuotannossa olevat on lähetetty testeihin varmuuden vuoksi. Kuvauksia jatketaan, kun tilanne koetaan taas turvalliseksi.

Kyseessä on jo toinen kerta, kun vallitseva koronatilanne on keskeyttänyt The Witcher -sarjan toisen kauden tuotannon. Aiemmin tänä vuonna yksi pääosaesittäjistä sai positiivisen koronatartunnan, jolloin tuotanto keskeytetiin maaliskuussa ja jatkui aina elokuuhun saakka Iso-Britannian käynnistettyä eristyksen. Tuolloin myös Eskeliksi palkattu Thue Rasmussen joutui lähtemään tuotannosta kuvausaikataulujen pettäessä.

Yhtiö on ilmoittanut työstävänsä sarjalle jo kolmattakin kautta, minkä lisäksi Netflixistä saadaan oma animaatiosarja sekä mahdollinen esiosa.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa