Netflixin Castlevania-sarja saapuu päätökseensä – viimeinen kausi sai julkaisupäivän

Toukokuussa katsellaan vielä kymmenen uutta jaksoa.

19.4.2021 08:56

Netflix on vahvistanut ilmestymispäivän kiitellyn Castlevania-animaatiosarjansa neljännelle ja näin ollen myös viimeiselle kaudelle. Päätös on edessä 13. toukokuuta, jolloin katsottavaksi saadaan vielä kymmenen uutta jaksoa.

Netflix ei silti ole välttämättä vielä hylkäämässä sarjan universumia. Elokuvasivusto Deadline raportoi, että suoratoistojätti tutkailee parhaillaan mahdollisuutta luoda samaan maailmaan sijoittuvan uuden sarjan uusilla hahmoilla.

Castlevania-sarja debytoi alun perin kesällä 2017 neljän jakson merkeissä. Vuotta myöhemmin seurannut kakkoskausi tuplasi jaksomäärän ja vuonna 2020 tarjolle saatiin kymmenen jakson kolmoskausi. Sarja oli Netflixin ensimmäisiä peleihin pohjautuvia hankkeita ja on saanut sittemmin seuraa muun muassa Dota– ja Dragon’s Dogma -animaatiosarjoista. Lisää peliaiheista sälää on tulossa myös esimerkiksi Assassin’s Creedin, Sonic the Hedgehogin ja Resident Evilin merkeissä.

Lähde: Deadline

Lisää luettavaa