Helsinkiläiskehittäjä Next Games on päätynyt tekemään mobiilipelattavaa jälleen yhdestä suuresta viihdenimikkeestä. Aiemmin jo niin The Walking Deadin kuin Blade Runnerkin parissa työskennellyt firma on vahvistanut, että parhaillaan sillä on kehityksessä peli myös Netflixin Stranger Things -menestyssarjaan pohjautuen.

Ensi vuodella tähdätty mobiilikokemus on Next Gamesin mukaan ”sijaintiin perustuva pulmaroolipeli”. Jossain määrin Next Gamesin viimevuotisen The Walking Dead: Our Worldin tapaa peliä pelataan siis oikeassa maailmassa liikkuen, mitä nyt elävien kuolleiden sijaan tarkoituksena on taistella ylösalaisesta maailmasta kumpuavaa pahuutta vastaan.

Minkäänlaista pelikuvanäytettä pelistä ei ole vielä saatu. Visuaalisesti odottaa sopii kuitenkin 80-luvun lauantaiaamun piirrettyjä mukailevaa tyyliä.

Parhaillaan Stranger Thingista on tekeillä myös niin konsoleille, pc:lle kuin mobiililaitteille matkaava Stranger Things 3: The Game. Vanhojen Super Nintendo -pelien innoittamana tehtyä teosta työstää teksasilainen BonusXP-studio, joka paljasti hiljattain myös Netflixin uuteen The Dark Crystal -sarjaan pohjautuvan taktikointipelin.

Lähde: Next Games

Lisää luettavaa