Newell: PS3 on ajantuhlausta / Uutiset / pelaaja.fi

Newell: PS3 on ajantuhlausta

12.10.2007 // Kirjoittanut: Eemeli Rekunen
66

Valven johtaja ja perustaja Gabe Newell on tunnettu Half-Life-pelien lisäksi suorista lausunnoistaan. PlayStation 3 on ollut Newellin hampaissa jo pitkään, ja nyt mies laukoo taas täysilaidallisen Sonyn konsolin suuntaan.

Newellin mukaan PS3:lle koodatessa laitteen arkkitehtuuria alkaa vihata. Newell toteaa: ”Jos panostat Celliin, et voi hyödyntää tätä panostusta millään muulla alustalla mitenkään.”

Newell on aiemmin kertonut ymmärtävänsä hyvin, miksi PS3 on suunniteltu näin. Se vaikeuttaa pelien kääntämistä alustalta toiselle, jotta useat pelit joko jäisivät PS3-yksinoikeuksiksi tai niiden kääntämisessä menisi useita kuukausia.

Huolimatta Newellin negatiivisesta suhtautumisesta kyseiseen konsoliin Valven uusin tuotos, Orange Box, julkaistaan silti PlayStation 3:lle, joskin muita versioita myöhemmin. Newell kertoo PS3:n omistajien olevan varmasti tyytyväisiä peliin, mutta lisää, että PS3-versiota on vaikeaa saada samalle tasolle pc- ja Xbox 360 -versioiden kanssa. PS3-versiota kääntää EA.

Valven Orange Box julkaistaan ensi viikolla Xbox 360:lle ja pc:lle. PS3:n julkaisu tapahtuu joulukuussa.

Lähde: Next-gen

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

"mutta lisää, että PS3-versiota on vaikeaa saada samalle tasolle pc- ja Xbox 360 -versioiden kanssa."

Tämähän oli jo kaikkien tiedossa.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Gabe se jaksaa purnata koko ajan jostakin:

Gabe Newell: Xbox 360 Makes My Life Worse
news.teamxbox.com/xbox/9103/Gabe-Newell-Xbox-360-Makes-My-Life-Worse

Gabe Newell: DirectX 10 for Vista was a mistake
www.heise.de/english/newsticker/news/94869

Gabe Newell Explains Why Valve Hates The Mac
kotaku.com/gaming/player-hater/gabe-newell-explains-why-valve-hates-the-mac-304730.php

Newell: Half-Life 2 on Xbox Was a Disappointment
biz.gamedaily.com/industry/feature/?id=12243

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Newellin surkea valve ei osaa ohjelmoida pelejä pleikkarille :D toisin ku konami ja capcom.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Toisten on pakko osata sopimusten nojalla toisten ei...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Ton vitun kitinän takia aion jättää Orange Boxin ostamatta.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

CELL-prosessori jää käytännössä PS3:n varaan,muihin haastavaa koodausta vaativiin kohteisiin sitä ei haluta.Tämä on tosiasia.Varmasti turhauttaa opetella koodi, jota et voi käytännössä hyödyntää missään muualla.

Käyttäjän Circle kuva
Circle

Itse asiassa IBM:hän aikoo tuoda pian ensimmäiset Cell-prossulla varustellut PC:t markkinoille, uskovat että siitä löytyy paljonkin potentiaalia. Eli en siitä standardoimisesta vielä varmaksi tiedä... Saa nähdä miten Cell sitten loppujen lopuksi menestyy. Mutta Newell on tietysti Newell...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kyllähän sen ymmärtää että kaikki tekijät eivät voi pitää kaikista konsoleista jne. mutta kun Newell tuntuu vaan puhuvan mutta teot eivät osoita samaa. Onko hän edes koskenut PS3:n? Orange Boxinkin hän lykkäsi EA:lle. Aivan kuin hän ei edes viitsisi yrittää. "omg liian uusi, skippaan samantien"

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Valven johtaja ja perustaja Gabe Newell on tunnettu Half-Life-pelien lisäksi suorista lausunnoistaan

ja helvetin isosta mahastaan : http://img183.imageshack.us/img183/2029/img1119gabenewell450x360uu0.jpg

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Niin! Eli pelien puute PS3.lla johtuu sen arkkitehtuurista....Se on nyt varmaa. Ei porukka halua tehdä sille pelejä, ku ei niitä voi sit muille alustoille tehdä....Boxille on helppoa tehdä ku on pc luokkaa kai.

Nostoja