NHL 14 on saamassa pienen erikoiskäsittelyn Suomessa. Pelijätti Electronic Arts on tänään vahvistanut ryhtyneensä yhteistyöhön SM-liigan kanssa tuodakseen NHL 14:stä useita erikoiskansilla varustettuja versioita, joista kukin on teemoitettu yhden SM-liigaseuran mukaan.

Kukin SM-liigajoukkue on saanut itse vaikuttaa siihen, millainen edustus heidän NHL 14 -kansiinsa otettu. Osa kuvista onkin suoraan seurojen itsensä valitsemia, mutta joidenkin rakentamiseen on otettu mukaan myös seurojen fanit esimerkiksi pelaajaäänestyksien muodossa.

Pelin normaalia kantta koristaa kanadalaisvahti Martin Brodeur.

Erikoiskansilla varustetun NHL 14:n voi hankkia itselleen ennakkotilaamalla pelin Anttilan verkkokaupasta. Peli julkaistaan Suomessa syyskuun 12. päivä niin Xbox 360:lle kuin myös PlayStation 3:lle.

Päivitys 19.7. kello 18.30: EA kertoo muokanneensa kansien ulkoasua hieman. Nykyisen tyylin voi katsastaa EA Suomen Facebook-sivuilta.

Lähde: EA Suomi

Lisää luettavaa