Boston Bruinsin kanadalaispelaaja Patrice Bergeron on valittu koristamaan NHL 15:n kantta. Mies valittiin kansikuvapelaajaksi yleisöäänestyksellä, johon innokkaat lätkäfanit ottivat osaa reilun kymmenen miljoonan äänen voimin.

Yleisöäänestys oli käynnissä aina viime toukokuusta asti ja kesti kesäkuun alkuun saakka. Mukana ehdokkaina nähtiin kaikkiaan kahdeksan pelaaja, joista ensin neljä valittiin semifinaaleihin ja lopulta kaksi finaaliin. Vastaansa Bergeron sai finaalissa Montreal Canadiensin P.K. Subbanin.

Parista viime vuodesta poiketen yhtäkään suomalaista pelaajaa ei ollut taistelemassa kansikuvapelaajan roolista tänä vuonna.

Kansikuvapelaajan julkistamisesta huolimatta itse NHL 15 -peliä saadaan odottaa kauppoihin vielä pari kuukautta. Peli julkaistaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle Suomessa syyskuun 11. päivä.

Lähde: EA Sports

Lisää luettavaa