Helmikuussa julkistetusta Ni no Kuni -animaatioelokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri, joka esittelee tulevan tuotoksen päähenkilöt, maailman sekä silmiä hivelevän piirrosjäljen.

Trailerissa nähdään tulevan elokuvan kuvankauniin ulkoasun lisäksi juonen päähenkilöt, jotka matkaavat pelien lailla oikean ja taianomaisen maailman välillä. Kyseessä ei ole kuitenkaan kummankaan pelisarjan elokuvallinen sovitus, vaan täysin uusi tarina.

Level-5:n kehittämä alkuperäinen Ni no Kuni -peli tehtiin yhteistyössä Studio Ghiblin kanssa, ja sen lainat varsinkin animaatiopuolella olivat ottaneet vahvoja vaikutteita juuri legendaariselta animaatiostudiolta. Tulevan elokuvan ohjaajana nähdäänkin entinen ghibliläinen Yoshiyuki Momose. Sävellyksestä vastaa puolestaan niin ikään Ghibli-elokuvistaan että Ni no Kuni -sarjasta tunnettu Joe Hisaishi.

Ni no Kuni -elokuva nähdään Japanissa teattereissa kesällä. Elokuvan mahdollisesta saapumisesta Eurooppaan ei ole vielä tiedossa

Lisää luettavaa