Ni no Kuni II kaunistaakin ensi vuoden roolipelitarjontaa vasta maaliskuussa

Ni no Kuni II ei ehdikään saataville vielä ensi vuoden tammikuuksi, vaan on päätynyt lykätyksi vielä parilla kuukaudella.

12.12.2017 22:31

Ni no Kuni II ei ehdikään myyntiin vielä tammikuussa, Ennalta jo kertaalleen lykätty roolipeli on joutunut kohtaamaan vielä yhden viivästyksen ja ilmestyy näin ollen PlayStation 4:lle sekä pc:lle nyt 23. maaliskuuta.

Lykkäyksen perustelu on tapahtunut vanhaan tuttuun malliin. Level-5 kertoo haluavansa ottaa vielä hieman lisäaikaa varmistaakseen, että peli täyttää sekä kehittäjän että julkaisija Bandai Namcon laatustandardit.

Hieman uutta kuultavaa pelistä on sentään näin lykkäyksen alla myös saatu. Viimeisimmällä trailerillaan Bandai Namco on esitellyt nimittäin pelin japaninkielistä ääninäyttelyä, jolla pelin voi pelata myös länsimaissa halutessaan läpi.

Lisää luettavaa