Level-5:n roolipelisarja Yo-Kai Watch jatkaa länsimaihin matkaamista vielä 3DS-seikkailujensa jälkeen. Japanilaisyhtiö vahvisti Los Angelesin Anime Expo -tapahtumassa, että sarjan tuorein Switchille kehitetty osa Yo-Kai Watch 4 näkee sekin vielä julkaisunsa täkäläisillä markkinoilla.

Minkäänlaista julkaisuikkunaa ei toistaiseksi ole annettu. Tähän asti sarjan osat ovat tulleet noin kahden vuoden viiveellä länteen, mutta kenties uusimmalla osalla saataisiin poikkeus kaavaan. Japanissa peli debytoi kesäkuussa.

Uuden alustan myötä Yo-Kai Watchin nelososa esittelee sarjaan joukon niin isoja teknisiä kuin pelillisiä muutoksia. Uuteen uskoon on laitettu varsinkin taistelujärjestelmä, jossa yokai-otusten lisäksi myös näitä komentavat ihmiset ovat isommassa roolissa.

Ohessa Yo-Kai Watch 4:n japanilainen traileri viime kuulta.

Lähde: RPG Site

Lisää luettavaa