Niantic on vihjaillut tuovansa odotetut pelaajien väliset taistot Pokémon GO -mobiilipeliin myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Yhtiön EMEA-alueiden tuoremarkkinoinnista vastaava Anne Beuttenmüller paljasti antamassaan haastattelussa Nianticin työskentelevän parhaillaan PvP-pelitilan parissa ja olevan aikeissa julkaista se peliin seuraavaksi.

Beuttenmüller kertoi samassa yhteydessä studion panostavan tällä hetkellä Pokémon GOn sosiaalisiin ominaisuuksiin, joihin lukeutuu muun muassa hiljattain peliin lisätty mahdollisuus pelaajien väliseen kaupankäyntiin. Vaihtokauppaa on tarkoitus myös parantaa tulevaisuudessa, mutta muutoksen tarkemmista yksityiskohdista ei kerrottu vielä mitään.

Muihin lisäyksiin kuuluu puolestaan kaverilistojen ehostaminen lisäämällä pelaajille mahdollisuus kirjoittaa muistiinpanoja sekä järjestellä ystäviään ryhmiin.

Pokémon GOn PvP-tilan tarkempaa ajankohtaa ei vielä paljastettu, mutta sen pitäisi ilmestyä vuoden 2018 loppuun mennessä.

Hiljattain julkaistujen arvioiden mukaan Nianticin kehittämä Pokémon GO on edelleen suosittu ja äärimmäisen tuottoisa peli yritykselle. Sensor Towerin arvioiden mukaan sovelluksen maailmanlaajuiset myynnit ovat edelleen noin 2 miljoonaa dollaria päivässä.

Pokémon GO on saatavilla iOS- ja Android-laitteille.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa