NieR-luojan mobiiliroolipeli SINoALICE löysi viimein tiensä länsimaihin

Satuklassikot saavat uusia synkkiä vivahteita.

5.7.2020 17:05

Japanilaiskehittäjä Yoko Taron ensimmäinen uusi peli sitten NieR: Automatan on löytänyt tiensä länsimaihin. Tällä viikolla sekä Android- että iOS-laitteilla pelaamaan päästiin SINoALICEa, jonka pariin on mahdollista hypätä mukaan ilmaiseksi.

Mekaanisesti tarjolla on jälleen yksi keräilyvetoinen japanilainen roolipeli. Tämä kaikki puetaan tällä kertaa klassisten satujen ja satuhahmojen ympärille, mihin NieR-luoja on tuonut omat synkät käänteensä.

Länteen SINoALICE tuotiin Japaniin melkoisella viiveellä, sillä kotimaassaan peli nähtiin jo vuonna 2017. Länsijulkaisua oli alkujaan hoitamassa Nexon, mutta sittemmin hanke on ollut tyystin Square Enixin ja kehittäjä Pokelabon oma.

Lisää luettavaa