Nihkeän vastaanoton saanut The Callisto Protocol osoittautui myös myyntiflopiksi / Uutiset / pelaaja.fi

Nihkeän vastaanoton saanut The Callisto Protocol osoittautui myös myyntiflopiksi

16.01.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
33

Kauhupeli The Callisto Protocol on osoittautunut myynnilliseksi flopiksi.

Viime vuoden lopulla ilmestynyt Striking Distance Studiosin esikoispeli sai jo kriitikoilta melko tyrmäävän vastaanoton teknisten ja pelillisten ongelmien vuoksi. Nähtävästi nihkeä vastaanotto on heijastunut myös pelin myyntilukuihin.

Lähteiden mukaan The Callisto Protocolia on myyty vasta kaksi miljoonaa kappaletta. Lukema on kaukana julkaisija Kraftonin odotuksista. Kraftonin kerrotaan asettaneen pelille viiden miljoonan kappaleen myyntitavoitteen.

The Callisto Protocolin heikko menestys on näkynyt myös osakemarkkinoilla. Useiden sijoitusyhtiöiden kerrotaan heikentäneen näkymiään Kraftonin varalle. Yhtiön osakekurssi lähtikin laskuun käytännössä heti pelin ilmestyttyä, Vielä marraskuun lopussa Kraftonin osakekurssi oli 227 000 Wonissa, josta kurssi on laskenut yli 20 prosenttia The Callisto Protocolin julkaisun jälkeen.

Lähde: Eurogamer

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus

sai jo kriitikoilta melko tyrmäävän vastaanoton teknisten ja pelillisten ongelmien vuoksi

The Callisto Protocol oli aivan pätevä ja viihdyttävä peli.

Nuo "pelilliset ongelmat" liittyvät mitä todennäköisemmin pelin poikkeukselliseen haastavuuteen. Ei peli sinänsä niin vaikea ole, mutta se on haastavampi kuin keskivertopeli nykypäivänä.

Pelikriitikothan eivät tunnetusti osaa pelata pelejä, joten tämä haastavuus on mitä todennäköisimmin koitunut The Callisto Protocolin kohtaloksi.

Pelin todellinen kompastuskivi oli sen juoni.

Tekniset ongelmat koskivat vain PC-versiota.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Kornholic

Jännä. Pelit-lehdessä sai muistaakseni 86 pistettä eli "ei huano" mutta muualla tylytetty paljolti, myös käyttäjien toimesta.

Eniten kritiikkiä on minun mutuni mukaan saanut taistelu, joka on ilmeisesti samantoistamista. Tosin Pelit-lehden arvostelija muistaakseni taisi jopa tykätä.

Haastavuudesta en taas muista mainintoja vaan nimenomaan siitä että taistelu on tylsää kun selviää vain väistelyllä tms.

Muuten en sitten tiedä onko kauhean järkevä niputtaa arvostelijat paskoiksi pelaajiksi vain siksi että itse tykkäsi pelistä. En ole tuollaista itse ainakaan huomannut joten enemmän tuntuu siltä että pitää hakea selitystä sille miksi tykkäämästään pelistä ei ole muut pitäneet.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus zappah

Muuten en sitten tiedä onko kauhean järkevä niputtaa arvostelijat paskoiksi pelaajiksi vain siksi että itse tykkäsi pelistä. En ole tuollaista itse ainakaan huomannut joten enemmän tuntuu siltä että pitää hakea selitystä sille miksi tykkäämästään pelistä ei ole muut pitäneet.

Peliarvostelijat ovat huonoja pelaamaan huolimatta siitä, minkälaisia arvosanoja ne antavat peleille. Jos asia kiinnostaa, Googlesta löytyy kyllä tietoa. Arvelen vain, että pelin haastavuus on yksi isoista syistä nihkeään vastaanottoon.

The Callisto Protocol ei ole mikään lempipelini, joten minulla ei ole mitään omaa lehmää ojassa tässä tai sellaista. Ymmärrän hyvin, miksi joku ei pidä pelistä, se ei ole kovin omaperäinen eikä se tarjoa mitään mullistavaa kokemusta. Pelillisesti se on kuitenkin varsin pätevä lyhyeksi tarinavetoiseksi peliksi.

Käyttäjän Aromit kuva
Aromit

Vaikuttanut mielenkiintoiselta ja tulee ehdottomasti hankittua tulevaisuudessa kun hinta on edullinen. Täyden hinnan pelien ostamista olen pyrkinyt vähentämään minimiin.

Edit: kuulun team Kornholicciin

Käyttäjän Izmou kuva
Izmou

Joiltain pelaajilta kuulunut kritiikkiä ainakin pelin itseään toistavasta Punch Out! -tyylisestä taistelumekaniikasta, joka ei ole ollut kaikkien mieleen. Toisaalta en ole itse pelannut peliä, joten ei omaa kokemusta siitä.

Käyttäjän GrumpyOldMan kuva
GrumpyOldMan

The Callisto Protocol läpi pelattu enkä kyllä allekirjoita yhtään tuota väitettä huonosta taistelumekaniikasta. Hakkaa minusta 100-0 nämä perinteiset "väistä kierähtelemällä ja iske"-mekanismit. Tuo oikealla tatilla toteutettu väistely ja iskujen torjunta vaatii hieman opettelua, mutta sen opittuaan se tulee mukavasti selkärangasta.

Taistelun itseääntoistavuuttakaan en allekirjoittaisi - toki se riippuu siitä mihin aseisiin ja apuvälineisiin pelaaja panostaa. Useampaa vastustajaa vastaan tapellessa on pakko soveltaa eri tekniikoita (voimahanska, sähköpamppu, tuliaseet) tai noutaja tulee - joko panosten loppumisen takia tai yksinkertaisesti siksi ettei saa pidettyä örkkejä poissa iholta.

Ainoa miinus tulee joidenkin pomovastusten ylimitoitetusta osumankestävyydestä - eli kannattaa pitää lippaat ja terveysmittari täynnä ennenkuin niiden kimppuun hyökkää.

Juonon huonous on tietenkin makuasia, itse koin sen tietystä geneerisyydesta huolimatta mielenkiintoiseksi ja odotan innolla ensi kesänä ilmestyvää tarina-DLC:tä (jos se nyt tämän huonohkon myyntimenestyksen jälkeen enää toteutuu).

Pelasin pelin PS5:sella ja peli pyöri täysin ongelmitta - PC-versio lienee ollut melko rikki julkaisussa mikä sekin saattaa selittää joitain huonoja arvosanoja. Itselle tämä on kyllä selkeä ysin peli ja viime vuoden parhaita pelikokemuksia. Ihanaa pelata välillä peliä jossa ei ole nykyajan "hapatuksia" (online-pakko, moninpeli, avoin maailma).

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Kornholic

Peliarvostelijat ovat huonoja pelaamaan huolimatta siitä, minkälaisia arvosanoja ne antavat peleille. Jos asia kiinnostaa, Googlesta löytyy kyllä tietoa. Arvelen vain, että pelin haastavuus on yksi isoista syistä nihkeään vastaanottoon.

The Callisto Protocol ei ole mikään lempipelini, joten minulla ei ole mitään omaa lehmää ojassa tässä tai sellaista. Ymmärrän hyvin, miksi joku ei pidä pelistä, se ei ole kovin omaperäinen eikä se tarjoa mitään mullistavaa kokemusta. Pelillisesti se on kuitenkin varsin pätevä lyhyeksi tarinavetoiseksi peliksi.

Ainakin Muropaketin ja V2:n arvosteluissa kehotettiin pelaaman peli helpoimmalla. Tästä voi tietysti lukematta vetää sen johtopäätöksen, ettei Miikka Lehtonen ja Ilari Hauhia osaa pelata tai sitten voi lukea ne tekstit ja selvittää mistä oikeasti kiikasti.

Kritiikki tiivistyy aikalailla vastaan haraaviin kontrolleihin ja kankeaan taistelusysteemiin, joka ei sovi ollenkaan useamman kuin yhden örvelön kohtaamisiin. Turhautumiskäyrää pahennetaan huonosti sijoitelluilla tallennuspisteillä. Kun muut osa-alueet ei sinunkaan mukaasi tarjoa mitään ihmeellistä, niin miksi tätä peliä pitäisi pelata?

Makuasia tietysti haluaako aikansa käyttää paskojen työkalujen kanssa tappelemiseen, vai meneekö mieluummin pelaamaan jotain, mikä tarjoaa vähän mielekkäämmän kehittymiskäyrän ja ehkä kokemisen arvoisen tarinan.

Käyttäjän Nelia19 kuva
Nelia19

Sivistäkää nyt tyhmää että miten ihmeessä kaksi miljoonaa myytyä peliä on huono luku?? Eikös tuo ole pelirintamalla hyvä tulos vieläpä ekaksi peliksi

Käyttäjän j-urski kuva
j-urski

Ihan hyvä callisto oli, lisää näitä kiitos. Open world pelejä alkaa olla ihan tarpeeksi.

Käyttäjän Augustus kuva
Augustus
Lainaus Nelia19

Sivistäkää nyt tyhmää että miten ihmeessä kaksi miljoonaa myytyä peliä on huono luku?? Eikös tuo ole pelirintamalla hyvä tulos vieläpä ekaksi peliksi

Mitä isompi budjetti, sitä enemmän pitää myydä.