Nintendo ennustaa tappiollista tulosta konsolimyyntien jäädessä odotuksista

Sekä 3DS että Wii U ovat näillä näkymin myyneet kuin Nintendo uskalsi odotella. Tämä on heijastunut myös yhtiön tuoreimpiin tulosodotuksiin. Yhtiön johtaja Satoru Iwata ei kuitenkaan ole aikeissa erota.

17.1.2014 14:58

Konsolivalmistaja Nintendo on laskenut kuluvan tilikautensa tulosennustetta. Maaliskuun loppuun mennessä yhtiö odottaa nyt tekevänsä liiketappiota yhteensä 35 miljardia jeniä (247 milj. euroa) ja nettotappiota 25 miljardia jeniä (176 milj. euroa). Tätä päivää ennen ennusteena oli, että liikevoittoa tehtäisiin tilikaudella 100 miljardia jeniä (705 milj. euroa) ja nettovoittoa 55 miljardia jeniä (388 milj. euroa).

Vaikutuksen tulokseen on tehnyt varsinkin yhtiön konsolimyynti. Alkujaan Nintendo odotti myyvänsä kuluvan tilikautensa aikana yhdeksän miljoonaa Wii U -konsolia. Nyt odotuksissa on, että määrä jääkin vain 2,8 miljoonaan.

Myös pelitarjonnan kannalta laadukkaan viime vuoden nähnyt 3DS on jäämässä aiemmista myyntitavoitteista. Nintendon mukaan se odottaa konsolin myyntien jäävän tilikaudella 13,5 miljoonaan odotetun 18 miljoonan sijaan.

Myyntiennusteiden laskemiseen on erityisesti vaikuttanut kummankin Nintendo-konsolien menekki länsimaissa. 3DS:n kohdalla tämä on osin yllättävääkin, sillä Yhdysvalloissa laite myi markkinatutkimusyhtiö NPD Groupin mukaan enemmän kuin yksikään muu pelikonsoli maassa. Euroopassa lähinnä vain Ranskassa konsoli saavutti Nintendon mukaan vahvoja kokonaismyyntilukuja.

Nintendo-johtaja Satoru Iwata on kertonut kokevansa olevansa vastuussa odotuksia heikommasta viime vuodesta. Mies ei kuitenkaan ole aikeissa erota, eikä tulos muutenkaan ole johtamassa ainakaan välittömiin muutoksiin yhtiön johtoportaassa.

Lähde: Nintendo, Reuters

Lisää luettavaa