Nintendo estää kauppapaikkansa K18-tuotteiden saannin päivisin – syynä Saksan laki (päivitetty)

K18-pelejä ei osteta Euroopan eShopista päiväsaikaan, koska eihän Saksa tästä tykkää.

10.12.2012 23:23

Wii U -konsolin hyödyntämä eShop-kauppapaikka rajoittaa K18-materiaalia sisältävien tuotteiden saantia päiväsaikaan Euroopassa. Mikäli siis vaikkapa ZombiU:n haluaisi hankkia itselleen kauppapaikan kautta, on toimenpide tehtävä aina yöaikaan. Esimerkiksi myöskään K18-trailereita ei voi katsoa päivällä.

Nintendon Eurogamerille lähettämän tiedotteen mukaan syy ratkaisuun on Saksan laki. Sen mukaan yhtiö ei saa jakaa kauppapaikallaan aikuismateriaalia muuten kuin öisin. Laitevalmistajan on noudatettava maan lakeja vanhalla mantereella, sillä sen eurooppalainen pääkonttori löytyy juurikin Saksasta.

Nintendo antamien tietojen mukaan PEGI-luokiteltujen pelien kannalta järjestely tarkoittaa, että K18-materiaalia voi ostaa itselleen Suomessa kello 01-05 välisenä aikana.

Saksa tunnetaan maailmalla erityisen tiukasta ikärajavalvonnastaan. Maassa vielä tänäkin päivänä moni muualla hyväksytty peli voi joutua myyntikieltoon täysin. Viimeksi tämän tuomion sai Dead Island: Riptide.

Päivitys kello 23.07: Kokeilun perusteella K18-tuotteet näyttävät olevan Suomessa sittenkin saatavilla paikalliseen aikaan kello 23.00-03.00, ei koordinoituun yleisaikaan, kuten Nintendon tiedote antoi ymmärtää.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa