Nintendo haastettiin oikeuteen Saksassa ennakkotilauskäytäntöjen vuoksi

Nintendon eShopin ennakkotilauskäytäntöjä koetellaan saksalaisoikeudessa.

19.12.2018 06:55

Saksalainen kuluttajansuojaorganisaatio VZBV on haastamassa Nintendon oikeuteen.

Oikeuskanteen taustalla ovat Nintendon eShop-verkkokaupan ennakkotilauskäytännöt, joiden mukaan maksettujen ennakkotilausten peruminen ei ole mahdollista edes normaalin 14 vuorokauden peruutusikkunan aikana. Käytännön uskotaan rikkovan EU-lainsäädäntöä. Prosessi käynnistyi jo aikaisemmin norjalaisen kuluttajansuojaneuvoston toimesta, mutta oikeusjuttu nostetaan Saksassa, jossa Nintendo of Europen päämaja sijaitsee.

Nintendo on kiistänyt syytteet jo aikaisemmin. Yhtiö on viitannnut esimerkiksi esilatauskäytäntöihin, jotka mahdollistavat pelien lataamisen jo ennen varsinaista julkaisua.

Oikeusprosessin odotetaan käynnistyvän muutaman viikon sisällä. Jutun ratkeamisessa voi kuitenkin kestää pitkälle ensi vuoteen tai sen ylikin.

Lähde: Eurogamer

Lisää luettavaa