Nintendo jäädyttää Switch-toimitukset Japaniin – kysyntään ei pystytä vastaamaan / Uutiset / pelaaja.fi

Nintendo jäädyttää Switch-toimitukset Japaniin – kysyntään ei pystytä vastaamaan

9.04.2020 // Kirjoittanut: Niklas Tirkkonen
18
Nintendo jäädyttää Switch-toimitukset Japaniin – kysyntä liian suuri

Huippusuositun Nintendo Switch -pelikonsolin toimitukset Japaniin on keskeytetty koronaviruksen aiheuttaman hurjan kysyntäpiikin ja toimitushäiriöiden takia, japanilainen sanomalehti Nikkei kertoo. On vielä epävarmaa, milloin konsolilähetykset jatkavat kulkuaan. Toimitukset Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan toimivat yhä normaalisti.

Switchiä valmistetaan Kiinassa ja Vietnamissa. Vaikka tehtaat ovat palautuneet koronaepidemian aiheuttamasta iskusta jo osittain, eivät ne ole vieläkään täydessä toiminnassa.

Konsolin kysyntä Japanissa on kasvanut viime aikoina huomattavasti, sillä kodeissaan pysyvät ihmiset yrittävät keksiä tekemistä. Joissakin verkkokaupoissa alkuperäisen Switchin hinta on päässyt jopa tuplaantumaan.

- Emme ole pystyneet vastaamaan kysyntään, lähteet Nintendolta kertovat.

Konsolia ja sen Lite-versioita myytiin helmikuun ja maaliskuun välisellä ajalla jopa 830 000 yksikköä, jonka johdosta konsolin kokonaismyynnit pääsivät pomppaamaan yli kolmeentoista miljoonaan myytyyn laitteeseen.

Lähde: Nikkei

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

En kyllä ihmettele, että tämä superkonsoli on kysytty! Minullakin karanteenipäivien vapaa-ajat ovat menneet pitkälti Switchin (ja Netflixin) parissa. Animal Crossing on selvästi lisännyt Switchin kysyntää Japanissa viime viikkoina -
myyntiluvut lähentelevät jo Japanin Sword/Shield-myyntilukuja. Itse en Doubutsu no Morin kelkkaan ole vielä hypännyt, mutta Bloodstained tuli ostettua eShopin hyvistä alennusmyynneistä.

Käyttäjän humungus kuva
humungus

"Superkonsoli" äläs nyt liioittele, pelkkä konsoli riittänee.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Hayarigami

En kyllä ihmettele, että tämä superkonsoli on kysytty!

Superkonsoli! Huumoria kyllä tarvitaan näinä synkkinä aikoina. Kiitos siitä.

Käyttäjän Bonzei kuva
Bonzei
Lainaus humungus

"Superkonsoli" äläs nyt liioittele, pelkkä konsoli riittänee.

Älä nyt kehtaa ruveta, oma vikasi kun et vain ymmärrä kuinka 素晴らしい Switch on.

Käyttäjän zappah kuva
zappah
Lainaus Hayarigami

-- eShopin hyvistä alennusmyynneistä.

Milläs mittarilla nuo nyt tällä kertaa on erityisen hyvät? Katselin tänään noita ja siellä on taas koko lista täynnä jotain "whateveriä", joka näyttää siltä samalta showelwarelta mitä on mobiili ja steam täynnä.

Oli siellä seassa aina jotain ihan tuttujakin nimikkeitä mutta niistäkin kaikki kiinnostavat oli ostettu ja pelattu ajat sitten muilla konsoleille. Luultavasti suurin osa vieläpä alennuksesta paremmin hinnoin.

Touryst ja Gato Roboto oli kyllä alennuksessa, joten kyllä siellä jotain oli ostettavan arvoistakin seassa. Harmi vain että sitä listaa on niin tuskaista kelata kun se on niin täynnä sitä turhaa täytettä. Kai sillä yritetään sitten saada alennukset näyttämään joko paremmilta ("katsokaan kuinka paljon alennuspelejä!") tai sitten nämä kehittäjät itse laittavat pelillensä jonkin muka normaalin hinnan mutta pitävät sitten aina alennuksessa. Kovin harvasta maksaisin sitä mikä niillä on muka normihinta.

Steamissä oli ymmärtääkseni sama "fillin" ongelma joskus mutta siellä asialle on kai tehtykin jotain. eShopissa nuo saavat tähtipaikan eikä nuo alepelit ole oletuksena edes aakkosjärjestyksessä, jotta voisi tietää kuinka paljon on vielä skrollattavaa. Jätin kesken kun lista vain jatkui ja jatkui. Ja siitä määrästä huolimatta siellä oli aika vähän mitään oikeasti hyviä tarjouksia. Toki IMO, sillä jos pelaa jotain mobiilihötön kaltaista helposti ja nopeasti kyhättyä Croc's World ykköstä, kakkosta tai kolmosta (kyllä, taisi oikeasti olla kolme näitä vähintään siellä) niin ei heti pelattava lopu kesken.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami

Superkonsoli siinä mielessä, että se on ainoa konsoli, joka tarjoaa telkkutasoisen kokemuksen kannettavanakin. Vastaavaan eivät Sonyt ja muut ole toistaiseksi pystyneet. Tämä uniikkius on ainakin minusta aikas superia. Ja kyllähän Switchin myyntiluvut kertoo, etten taida olla ihan yksin.

@zappah
Bloodstained oli 30% alennuksessa (40 e:sta 28 euroon), mikä on mielestäni kyllä jo ihan kelpo. Ostin myös Transistorin (Metacritics 86/100), joka maksoi vain pari latia (3,35 e) oltuaan peräti 80% alennuksessa. Ei pidä antaa sen "shovelwaren" hämätä - kärsivällisyys palkitaan ale-etsinnöissä!

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Hayarigami

Superkonsoli siinä mielessä, että se on ainoa konsoli, joka tarjoaa telkkutasoisen kokemuksen kannettavanakin.

Riippuu vähän, millä telkkarilla on tottunut pelaamaan.

Käyttäjän Bloodborne kuva
Bloodborne

Älkääs taas olko toistenne kurkuissa. Nintendo on ollut aina uniikki ja innovatiivinen. Ihailen itsekkin juuri tuota puolta Nintendossa vaikka sen värikkäässä historiassa on menty metsään useaan kertaan. Superkonsoli jonkun mielestä voi tarkoittaa muutakin kuin tehoja ja teräväpiirto kuvaa. En edelleenkään omista Switch konsolia, mutta ymmärrän hyvin miksi siitä jotkut ovat innoissaan.

Muut konsolifirmat ovat, jotka siis ovat vielä elossa, olleet varsin turvallisilla vesillä, koska moni kuluttaja etenkin länsimaissa arvostaa enemmän tasaista laatua ja turvallisuutta. Tämähän huomattiin tuolla plösön uuden ohjaimen keskustelupalstall, jossa jo pelkkä väri sai halkomaan hiuksiaan :D nämä konsolit eivät voi paljon kikkailla, Nipa voi ja sekin on minusta aika superia, että tänäkin päivänä se voi kokeilla uutta kaatamatta koko firmaa.

Japanissa arvostetaan hieman eriasioita, mitä konsoleihin tulee, vaikka onkin high tekniikan super maa, sieltähän Sonykin tulee. Minussa on molempia, haluan kokea silloin tällöin joitakin upean näköisiä AAA-pelejä, kuten vaikkapa God of Warin, mutta samalla takaraivossani soi se että joku päivä hankin Switchin, kun sillä on enemmän pelejä ja olen varma että sieltä ei pusketa vielä ulos, jotain Switch 2.0.

Täällä on selkeesti ärhäköitä oman konsolin edustajia, raottakaa sitä putkinäköänne pikkasen. Tajusin heti kommentin luettuani, että "superkonsolilla" ei tarkoitettu tehoja jne vaan Nipan omia omintakeisia visioita. Täytyy myös lisätä, että minusta Nintendo on myös paras perhekonsoli, jos ajatettelee lasten näkövinkkelistä. Värimaailma vetoaa edelleen moniin, jopa niihin superkonsoleiden kuluttajiin.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Bloodborne

Tajusin heti kommentin luettuani, että "superkonsolilla" ei tarkoitettu tehoja

Kyllähän sen kaikki tajusi, että ei siinä tehoja tarkoitettu. Onko meidän Corolla Verso superauto, koska se antaa näppärän ja varman kyydin kauppaan ja takaisin? Ilmeisesti on. Täytyykin jatkossa kutsua sitä superautoksi.

Käyttäjän Hayarigami kuva
Hayarigami
Lainaus

Onko meidän Corolla Verso superauto, koska se antaa näppärän ja varman kyydin kauppaan ja takaisin?

Mitä uniikin vallankumouksellista Corolla Versossa on verrattuna muihin markkinoilla oleviin autoihin? Ei mitään. Switchissä on, kuten yllä todettu. Et sitten ontuvampaa vertausta keksinyt. Mainitse auto, joka pystyy tiellä kulkemisen lisäksi kulkemaan merellä tai ilmassa, niin katsotaan sitten uudestaan.

Nostoja