Nintendo kahmaisi Pokémonin uuden suurhaastajan omaan talliinsa

Yo-Kai Watch -pelisarja lähestyy Eurooppaa, ja osin siitä kelpaa kiittää Nintendoa itseään.

7.4.2015 15:58

Level 5:n viimeisin menestyksekäs roolipelisarja Yo-Kai Watch saapuu länteen Nintendon itsensä julkaisemassa. Sarjan tulosta länteen on tiedetty jo viime helmikuusta lähtien, mutta tuolloin vielä Nintendon mukanaolosta prosessissa ei kuitenkaan oltu kuultu.

Nintendo ei ole vielä suostunut kertomaan, millä aikataululla Yo-Kai-pelejä voitaisiin lännessä nähdä. Näillä näkymin ensimmäisenä se on luonnollisesti kääntämässä englanninkielelle sarjan ensimmäisen osan, joka julkaistiin Japanissa 3DS:lle jo vuonna 2013.

Tähän mennessä yksinomaan kotimaassaan Japanissa sarjan pelejä on myyty huimat 6,5 miljoonaa kappaletta. Sarja koostuu parhaillaan kahdesta osasta, joista jälkimmäinen jaettiin hieman Pokémon-tyyliin useampaan versioon. Myös kolmas pääsarjan osa on tietysti kehitteillä ja tietysti sarjasta on olemassa myös suosittuja oheistuotteita, kuten anime- ja mangasarja sekä rutosti leluja, jotka tekevät myös tuloaan länteen.

Yo-Kai Watchia kuvaillessa pelisarjaa on ollut helppo rinnastaa juurikin Nintendon Pokémon-pelisarjaan sekä hieman myös Atlusin Megami Tensei -roolipeleihin. Yo-Kai Watchissa pelaajat kulkevat ympäri maita ja mantuja keräten kavereikseen eräänlaisia yokai-henkiotuksia, joita pääsee sitten kouluttamaan ja taisteluttamaan.

Ohessa tällä viikolla julkaistu traileri sarjan kolmososasta.

Lähde: Nintendo

Lisää luettavaa