Nintendo-konkari Genyo Takeda saa harvinaislaatuisen elämäntyöpalkinnon, Atari-perustajan pioneeripalkinto peruttiin

Pelimaailman erikoispalkintojen parissa sattuu ja tapahtuu tällä viikolla niin hyvissä kuin nihkeämmissäkin merkeissä.

21.2.2018 19:55

Yhdysvaltain interaktiivisten taiteiden ja tieteiden akatemia AIAS on jakamassa tänä vuonna jälleen harvinaislaatuisen elämäntyöpalkintonsa. Palkinnon on tällä kertaa vastaanottamassa Nintendon Genyo Takeda, joka on järjestyksessään seitsemäs kunnian saava pelialan edustaja.

Takeda on ennen eläköitymistään työskennellyt Nintendolla aina vuodesta 1972 asti ja oli mukana luomassa esimerkiksi Punch-Out!!-sarjaa. Eniten hänelle on annettu tänä päivänä kiitosta kuitenkin Nintendon laitteistopuolella tekemästään työstään. Hän olikin johtoasemassa niin Nintendo 64:n, GameCuben kuin Wiin kehityksessä.

AIAS jakaa elämäntyöpalkintonsa tavanomaisesti henkilöille, jotka varsinkin bisnesjohtajuudellaan ovat auttaneet ajamaan alaa eteenpäin. Aiemmat palkinnon saajat ovat olleet Nintendon edesmennyt johtaja Satoru Iwata, entinen Electronic Arts -pomo Bing Gordon, PlayStationin isähahmo Ken Kutaragi, pelijulkaisijoiden kattojärjestö ESA:n vanha johtohahmo Doug Lowenstein sekä Nintendon amerikkalaisen osaston rakentajat Minoru Arakawa ja Howard Lincoln.

Palkinto jaetaan Takedalle helmikuussa osana jo 21. kertaa järjestettävän AIAS:n oman D.I.C.E. Awards -palkintotapahtuman yhteydessä. Ensimmäistä kertaa AIAS:n elämäntyöpalkinto jaettiin vuonna 2007.

Eilen tiistaina myös pelinkehittäjien oman Game Developers Choice Awards -tapahtuman erikoispalkintojen saajat julkistettiin. Elämäntyöstä tapahtumassa palkitaan tänä vuonna lukuisista seikkailupeliklassikoista tuttu Tim Schafer, kun lähettilästyöstä palkinnon nappasi Vlambeerin Rami Ismail.

Myös Atari-perustaja Nolan Bushnellin ilmoitettiin aluksi saavan uranuurtajapalkinnon pelialalla tekemästään työstä. Tämä päädyttiin vetämään kuitenkin jo tänään keskiviikkona, kun erityisesti Twitterissä Bushnellin palkitsemista kritisoitiin heti kovasti #NotNolan-kampanjalla. Kritiikin syynä olivat väitteet tavoista, jolla Bushnell on aikoinaan käyttäytynyt Atarilla työskennelleitä naisia kohtaan. Bushnellin palkitseminen nähtiin erityisen huonona ratkaisuna siksi, miten paljon seksuaalinen ahdistelu on puhuttanut viime aikoina.

– Erikoispalkinnoista äänestänyt komitea on päättänyt olla jakamatta tänä vuonna pioneeripalkintoa yhteisöltä saadun palautteen jälkeen. Komiteassa uskotaan, että heidän valintansa tulee heijastaa tämän päivän pelialan arvoja. Se omistaa tämän vuoden palkinnon kunnioittaakseen menneisyyden uraauurtavia ja tuntemattomia ääniä, Game Developers Conferencen virallisessa tiedotteessa sanotaan.

Bushnellin virallisella Twitter-tilillä julkaistussa tiedotteessa Atarin perustaja on kertonut kannattavansa GDC:n päätöstä ja siihen sisältyvää sanomaa ihmisten oikeasta kohtelusta työpaikoilla. Hän myös pahoittelee, mikäli hänen henkilökohtaiset tai hänen alaisuudessaan olleiden henkilöiden toimet ovat koskaan loukanneet tai tuottaneet kellekään tuskaa hänen yhtiöissään.

Lähde: AIAS, Official GDC (Twitter)

Lisää luettavaa