Nintendo-kehittjä Shigeru Miyamoton elämään on saatu uusi kepeä kurkistus osana The New Yorker -lehden verkkosivuilla julkaistua tuoretta haastattelussa.
Haastattelu käy läpi muun muassa tapaa, jolla Super Mario luoja katsoo videopelejä ja näkee itsensä työpaikkansa pomohahmona. Yhtenä kiehtovana yksityiskohtana puheeksi nousee myös kasvatus, jonka Miyamoton lapset ovat saaneet häneltä videopelejä koskien ja miten se on auttanut muovaamaan myös häntä itseään kehittäjänä.
– On tärkeää, että vanhemmat pelaavat pelejä ja ymmärtävät, miksi lapsi ei voi esimerkiksi lopettaa pelaamista ennen kuin tämä saavuttaa seuraavan tallennuspisteen. Mitä tulee omiin lapsiini, olen ollut aina onnekas siinä, että heillä on ollut hyvä suhde videopeleihin. En ole koskaan joutunut rajoittamaan heitä tai ottamaan heiltä pelejä pois, Miyamoto selitti.
Nintendo-legenda huomioi, kuinka hänen kotonaan pelikonsolit olivat nimenomaan hänen laitteitaan ja näin ollen lasten käytössä niiden katsottiin olleen aina "lainassa". Pelkästään Nintendo-pelejä Miyamoton huushollissa ei silti pelattu, vaan hän huomioi, kuinka Out Runin ja Space Harrierin kaltaiset Sega-pelit olivat myös suuressa suosiossa.
– Se ei saanut niinkään kateelliseksi, vaan innoitti yrittämään kovemmin, jotta he pitivät enemmän minun luomuksistani.
Mitä tulee lapsiin ja pelisuunnitteluun, kertoo Miyamoto haluavansa aina rohkaista vanhemman ja lapsen väliseen vaalivaan suhteeseen. Hän kuvailee esimerkkinä, kuinka hän avusti hiljattain lapsenlastaan pelaamaan Captain Toadia ja todisti omin silmin, kuinka lapsen ymmärrys kolmiulotteisesta maailmasta alkoi saada muotoaan tämän pään sisällä.
Kokonaisuudessaan The New Yorkin Miyamoto-haastattelun voi lukaista läpi tästä.
Kommentit
Mielenkiintoista. Aina ollut jotenkin kuvitellut, ettei Miamoto koskaan pelaisi tai omistaisi muita konsoleita huushollissaan. Edelleen se kuva miehestä pelaamassa PlayStationia E3-messuilla rikkoo tämän ulottuvuuden lakeja. :D
Suurta viisautta. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin se että peleistä mitään ymmärtämätön "jämäkkä" vanhempi pakottaa sulkemaan pelin kesken kentän, jolloin etenemistä saatetaan menettää ja lapsi joutuu turhautuneena vetämään kentän alusta uudestaan. Jämäkkä saa olla, mutta järkeäkin pitäisi käyttää siinä, etteikö se päivällinen odottaisi paria minuuttia, jotta pelin saa jätettyä sopivaan kohtaan.
Se järki ei tule, jos ei tiedä lapsensa harrastuksesta yhtikäs mitään. Useinhan sitä tykätään syyttää lasta siitä, ettei tälle kelpaa vanhempien kanssa vietettävä yhteinen aika, vaikka todellisuudessa nimenomaan vanhemmat rajoittaa tiukasti sitä miten sitä yhteistä aikaa on sopivaa viettää. Niin kumpi tässä oli se vanhempi ja kumpi lapsi? Olisiko se ennemmin vanhemman tehtävä muuttaa sitä yhteisen ajan käsitettä omassa päässään ja mennä vaihteeksi mukaan siihen mitä lapsi tekee, eikä aina repiä lasta pois omien mielenkiinnonkohteidensa parista?
Oli ne omasta puolesta palkitsevimpia hetkiä, kun sai lapsena esitellä jotain pelejä vanhemmille ja nämä osoitti aitoa kiinnostusta niitä kohtaan. Niitä hetkiä olisi vain saanut olla vähän enemmän. Tuskin minusta olisi sen myötä tämän pahempaa rappiopelaajaa tullut.
Kieltämättä Nintendosta toisinaan huokuu vähän sellainen kuva, ettei siellä pahemmin seurata mitä muu peliala tekee, vaan väsäävät tyytyväisenä omassa nurkassaan omaa juttuaan. Toinen vaihtoehto tietysti on se, että Miyamotolla on yksinkertaisesti aina ollut niin selkeänä oma uniikki visio pelien suhteen, ettei ole nähnyt mitään tarvetta kopioida kenenkään muun tekemisiä.
Hyvää tekstiä myös Haerskiltä taas.
Paha tilanne on, jos ruuan jäähtyessä on vieläpä menossa useakymmentuntisen pelin loppukohtaus, eikä uskalla painaa mitään keskeytysnappulaksi oletettavaa, jollaisella nykyään saa onneksi videonkin pysäytetyksi ainakin osassa pelejä.
Vielä vertaus vanhaan sarjakuvaan, jossa Helmin hame on tarttunut sähkömankeliin, ja Heikki huutaa olohuoneesta: Vain kaksi sivua enää, niin kirjani on lopussa!
Varmasti on seurannut mitä muut tekevät ja luultavasti saattanut jopa saada myös joitain vaikutteita muista peleistä. Ja onhan se vähän pakkokin seurata muidenkin tekemisiä, ettei putoa ns. kelkasta, vaikka vahvasti omaa juttua aina tehnytkin.