Nintendo luopuu kiistanalaisesta Creators-ohjelmastaan – videoiden tekeminen Nintendo-peleistä helpottuu ainakin näennäisesti

Nintendo pyrkii joustavammaksi sen pelejä koskevan videosisällön suhteen.

29.11.2018 21:21

Nintendo on hölläämässä sääntöjä koskien sen peleistä tehtäviä erilaisia pelikuvavideoita.

Viimeiset lähes neljä vuotta yhtiö on rajannut mahdollisuuksia saada sen sisältöön pohjautuvista videoista mainostuloja pakottamalla videoiden tekijät rekisteröitymään osaksi sen omaa Nintendo Creators -ohjelmaa. Tuossakin tapauksessa ohjelmaan kuuluvat joutuivat noudattamaan Nintendon tarkkoja sääntöjä ja jakamaan tuotot yhtiön kanssa saaden ne usein myös tavanomaista isommalla viiveellä.

Nyt Nintendo on kertonut luopuvansa ohjelmasta joulukuun aikana ja näin ollen antaa kaikille videoiden tekijöille mahdollisuuden tienata rahaa luomuksillaan, kunhan rahoituskeinot ovat Nintendon hyväksymiä. Videoiden tyylin täytyy jossain määrin myös vastata Nintendon säännöksiä. Yhtiö esimerkiksi vaatii, että videoihin on laitettu mukaan jonkinlaista omaa luovaa panostusta, eli esimerkiksi silkkaa puhdasta pelikuvan julkaisemista ilman kommentointia Nintendo ei katso välttämättä hyvällä. 

Poikkeuksen muodostavat lyhyet videopätkät, jotka on luotu käyttäen hyväksin Switchin jako-ominaisuuksia. Ohjenuorat ovat luettavissa Nintendon kotisivuilta.

Nintendo Creators -ohjelma syntyi aikoinaan reaktiona vuonna 2013 lanseeratulle Nintendon aina vain kovemmalle käytännölle. Tuolloin se saattoi kylmästi vain ohjata Nintendon pelimateriaalia sisältävistä videoista mainostuotot suoraan sen omiin taskuihin ilman mitään mahdollisuutta saada edes pientä siivua välistä.

Lähde: Nintendo of Europe (Twitter)

Lisää luettavaa