Nintendo on kertonut sijoittajille yksityiskohtia tulevan NX-konsolinsa julkaisusuunnitelmista.

Yhtiön toimitusjohtaja Tatsumi Kimishima kertoi sijoittajille, ettei Nintendo aio myydä NX:ää tappiolla edes konsolin julkaisun aikoihin. Kimishiman mukaan NX:n myyminen tappiolla ei olisi eduksi Nintendon liiketoiminnalle.

-Tappiolla myyminen ei tukisi liiketoimintaamme, joten pidämme sen mielessä NX:n kehityksessä, Kimishima kertoo.

Kimishima totesi uuden konsolin vaativan myös vahvan pelikirjaston jo julkaisussaan. Hänen mukaansa Nintendo valitsi ensi maaliskuussa ilmestyvän NX:n julkaisuaikataulun voidakseen varmistaa, että konsolin julkaisut olisivat valmiina laitteiston saapumista varten.

Tappiolla myyminen on ollut melko tavanomainen käytäntö pelikonsolien alkutaipaleella. Tiettävästi ainakin PS3:n, PS4:n ja Xbox 360:n myyntihinnat eivät ole riittäneet kattamaan konsolien tuotantokustannuksia vielä julkaisun aikaan.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa