Nintendo paljasti pimeän puolensa happoisella elämäsimulaattorillaan

Nintendon varsin erikoinen elämäsimulaattorisarja Tomodachi tekee tuloaan länteen. Ja sekös on saanut kiotolaisfirman suuret nimet sekaisin.

10.4.2014 19:43

Japanissa jo menestystä muutaman vuoden ajan nautiskellut Tomodachi-pelisarja on saapumassa länteen. Kesäkuun 6. päivä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa julkaisunsa 3DS:lle saa sarjan uusin osa, joka tunnetaan nimellä Tomodachi Life.

Nintendo teki julkistuksen torstaina osana kymmenen minuuttia kestävää Direct-videotaan, joka ei ole ollut aivan siitä perinteisemmästä päästä. Videolla näkemään päästään muun muassa, kuinka Eiji Aonuman ja Shigeru Miyamoton Mii-hahmot kosiskelevat kilpaa prinsessa Zeldaa, ja että millaisella rautaisella otteella Nintendo-johtaja Satoru Iwatan oma Mii vuorostaan hallitsee virtuaalimaailmaa.

Jos Tomodachi Life pitäisi ujuttaa osaksi jonkinlaista peligenreä, voisi sitä periaatteessa kutsua elämäsimulaattoriksi. Pelissä pelaajan omat Mii-hahmot, tämän kaverit ja maailmalla tavatut muut vastaavat avatarit lähtevät asuttamaan virtuaalista maailmaa, jossa muun muassa heidän persoonallisuuttaan voi säätää. Hahmojen erilaiset ainutlaatuiset ominaisuudet ajavat nämä sitten tekemään erilaisia asioita keskenään, joskaan kaikki hahmojen harrasteet ja askareet eivät välttämättä ole ihan siitä normaalimmasta päästä.

Tosin mikäpä tänä päivänä on normaalia?

Japanissa Tomodachi Life näki päivänvalon jo viime vuoden huhtikuussa. Kaiken kaikkiaan vuonna 2009 startanneen sarjan osia on myyty sen kotimaassa jo sellaiset viisi miljoonaa kappaletta.

Lisää luettavaa