Nintendo on pelastamassa Microsoftin hylkäämän Xbox One -toimintaroolipelin, väittävät tuoreet huhut

Tuoreiden huhuraporttien mukaan Microsoftin peruma Scalebound eläisi nyt Nintendon lipun alla.

19.2.2019 13:34

Mikäli tuoreet huhuraportit pitävät paikkansa, Nintendo on elvyttämässä PlatinumGamesin alkujaan Microsoftille työstämää Scalebound-toimintaroolipeliä Switchille. Huhuista raportoi ensimmäisenä Nintendo Insider -sivusto, mutta myös pelisivusto VG247 on vahvistanut kuulleensa vastaavia raportteja.

Alkujaan näyttävää mätkettä ja lohikäärmetoimintaa yhdistelevän Scaleboundin oli tarkoitus ilmestyä yksinoikeudella Xbox Onelle, mutta projekti peruttiin kaksi vuotta sitten sen julkaisijana toimineen Microsoftin toimesta. Raportin perusteella Microsoft ei ole jälkeenpäin pystynyt osoittamaan suunnitelmiaan Scaleboundin tavaramerkin varalle, mikä on johtanut oikeuksista luopumiseen ja mahdollistanut ovien avaamisen Nintendolle.

Lisäpontta huhuille antavat Nintendon ja PlatinumGamesin varsin lämpimät välit, sillä lukuisten aikaisempien yhteisprojektien lisäksi osakalaisstudio työstää parhaillaan Baoynetta 3:a ja viime viikolla julkistettua Astral Chainia yksinoikeudella Switchille.

Raportin mukaan on epäselvää, onko PlatinumGames joutunut aloittamaan Scaleboundin kehittämisen kokonaan alusta Microsoftin aiemman osallisuuden myötä. Pelin mittakaavaa on vähintäänkin jouduttu supistamaan Switchin vähäisempien tehojen ja suorituskyvyn takia.

Microsoftin alla Scaleboundia kuvailtiin PlatinumGamesin suurimmaksi projektiksi, joka oli myös sen maineikkaan ohjaajan Hideki Kamiyan eräänlainen unelmaprojekti. Ohesta voit katsastaa pelikuvaa vuoden 2016 E3-pelimessuilta.

Nintendo, PlatinumGames tai Microsoft eivät ole virallisesti kommentoineet huhujen paikkansapitävyyttä.

Lähde: Nintendo Insider, VG247

Lisää luettavaa