Nintendo sulkee 3DS:n ja Wii U:n kauppapaikat ensi viikolla – vielä ehdit tehdä viimeiset ostokset / Uutiset / pelaaja.fi

Nintendo sulkee 3DS:n ja Wii U:n kauppapaikat ensi viikolla – vielä ehdit tehdä viimeiset ostokset

24.03.2023 // Kirjoittanut: Toimitus
10

Nintendon 3DS- ja Wii U -konsolien kauppapaikat suljetaan ensi viikolla.

Yhtiö ilmoitti 3DS:n ja Wii U:n eShopin sulkemisesta viime vuoden helmikuussa. Sulkemisajankohta lähestyy vauhdilla, sillä kauppapaikat päättävät toimintansa ensi maanantaina 27. maaliskuuta.

Kauppapaikkojen toimintoja rajoitettiin jo viime vuonna, eikä konsoleilla pysty esimerkiksi enää lisäämään varoja Nintendo-tililleen. Käyttäjätilillä olevia varoja on kuitenkin yhä mahdollista käyttää sulkemispäivään asti, ja varoja voi vielä siirtää Switchillä liitetyltä Nintendo Account -tililtä. Näin ollen pelaajat voivat vielä tehdä viimeisiä latauspelien hankintoja 3DS:lle ja Wii U:lle.

Aikaisemmin ostettujen pelien ja lisäsisällön lataamisen kerrotaan olevan mahdollista vielä sulkemisen jälkeenkin. Sulkemisella ei myöskään ole vaikutusta pelien verkkotoimintoihin.

Lähde: Nintendo

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Aplay kuva
Aplay

Tässä on malliesimerkki pahimmasta painajaisestani.

Joo, joo muutosta ei voi estää, mutta tämä on jo aivan typerä ratkaisu. Harkitsin 3DS:n ostoa, mutta tämän vuoksi jäi osto tekemättä.

Pitää kai palata menneisyyteen ja pelata PS2:lla, jossa ei ole mitään nykyajan hullutuksia.

Käyttäjän Rabbitman kuva
Rabbitman
Käyttäjän flipperi kuva
flipperi
Lainaus Rabbitman

Miksi ei tällaista tärkeää uutista ole uutisoitu tällä sivustolla ollenkaan?
[url="https://www.techpowerup.com/305736/long-term-nintendo-wii-u-owners-experiencing-bricked-systems"]https://www.techpowerup.com/305736/long-term-nintendo-wii-u-owners-experiencing-bricked-systems[/url]
[url="https://www.techpowerup.com/306168/nintendo-wii-u-memory-failures-investigated-by-homebrew-community-hynix-chips-in-the-spotlight"]https://www.techpowerup.com/306168/nintendo-wii-u-memory-failures-investigated-by-homebrew-community-hynix-chips-in-the-spotlight[/url]

Minne muuten voi postata uutisvinkkejä?

Koska tämä uutistoimitus on nykyisin ihan pelkkä vitsi

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski

Hyvä syy siirtyä pysyvästi takaisin pc-pelaajaksi. Kaupat sulkeutuu ja laitteet hajoaa väistämättä aikanaan ja sitten ollaan harvenevien käytettyjen markkinoiden varassa. Pc:n pelihistoriassa tuskin on montaa peliä, jotka ei olisi edelleen tavalla tai toisella pelattavissa vuosikymmenienkin jälkeen.

Käyttäjän Aplay kuva
Aplay
Lainaus Haerski

Sanoinkin ystävälleni kerran, että kun tulee ensimmäinen only digital PlayStation/Nintendo konsoli minusta tulee PC-pelaaja.

Käyttäjän Kalastajamies kuva
Kalastajamies
Lainaus Haerski

Hyvä syy siirtyä pysyvästi takaisin pc-pelaajaksi. Kaupat sulkeutuu ja laitteet hajoaa väistämättä aikanaan ja sitten ollaan harvenevien käytettyjen markkinoiden varassa. Pc:n pelihistoriassa tuskin on montaa peliä, jotka ei olisi edelleen tavalla tai toisella pelattavissa vuosikymmenienkin jälkeen.

Viime aikoina tullut kuunneltua retro aiheisia podcasteja, ei ne pc pelitkään parhaasta päästä. Esimerkkinä Max Payne steamista. Se edes toimi, ilman kun laitat modeja siihen jostain netin syöväreistä.

Jos onnistut hajottamaan laiteitta, se on ihan oma vikasi. T: edelleen samat GameCube, PS2/1 20 vuoden takaa

Käyttäjän Aplay kuva
Aplay
Lainaus Kalastajamies

Minusta tuntuu, että tuo kauppojen sulkeutuminen ja se, että pelien tiedostoja ei voi enää ladata on se isompi ongelma. PS2, PS1 ja GameCubella edellä mainitsemiani ongelmia ei tietenkään ole, ennen oli kaikki paremmin.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac
Lainaus Kalastajamies

Jos onnistut hajottamaan laiteitta, se on ihan oma vikasi. T: edelleen samat GameCube, PS2/1 20 vuoden takaa

Silloinkin, kun olet sattumankaupalla saanut juuri mahdollisimman paskan version jostain masiinasta? Version, josta myöhemmin ilmenee laajasti raportoitu tyyppivika, joka korjattiin jo seuraavaan satsiin mennessä? Entäpä sitten, jos laitteen KOKO tuotanto on nojannut juurikin johonkin kämäiseen ratkaisuun, niin kuin noissa Wii U:issa näyttää käyneen? Ainakin Guru Larrylla on kokonainen video siitä, miten halvat ja/tai sysipaskat ratkaisut retrokonsoleissa saavat ne hapertumaan ajan kanssa, ihan vaan sillä, ettei ko. laitteella välttämättä edes TEE mitään vuosikausiin! Voit säilyttää konsolisi mitä turvallisimmassa säilössä ja siltikin se voi hajota ihan itsekseen. Onkin siten hyvin naiivia sekä ylimielistä todeta, että jos konsoli hajoaa, niin omapahan on vikasi. Ja sitten perusteet on tasoa "No kun mun omat konsolit yhä toimii.

Takaisin uutiseen, jouduin itsekin katsomaan tutoriaalin siitä, MITEN eshop lahjakorttien fyffet saa yhä siirrettyä 3DS:ään ILMAN esim. Switchin ID tiliä (koska ei ole Switchiä). Jouduin tekemään netissä eka erillisen Nintendo-tilin, tukkimaan rahat sinne ja linkittämään ne sitten sieltä taas laitteen ID-tiliin. Olisin halunnut ostaa tavaraa 3DS XL:ni lisäksi myös new 2DS:ääni, mutta se ois vaatinut sekä uuden laite ID-tilin JA uuden my Nintendo-tilin, koska jälkimmäisen fyffejä ei voi jakaa useamman 3DS/2DS käsikonsolin ID tilin kesken. Joten lopulta ostin rapialla 55 egellä tavaraa vaan 3DS:ään ja tuhlasin viimeisen, 2DS:ssä pyörivän euroni ekaan Gunman Cliveen. Kyseessä on muuten grafiikaltaan hyvin sympaattinen tasohyppely/ammuskelupeli, jossa yhdistyy mm. länkkärit ja avaruus. Jatko-osakin oli ruhtinaaliset 1,49 €, jonka puolestaan imutin 3DS:ään ja tuo videossa näkyvä HD-kompilaatio löytyy ilmeisesti ainakin Wii U:lle.

Olisin muuten hankkinut koko joukon DLC-ostoksia Fire Emblem Fatesiin. Mutta jostain täysin älyvapaasta syystä koko peli ja sen lisäosat on poistettu myynnistä jo kuukautta aiemmin niin Euroopasta kuin Japanista, samalla kun USA:ssa ne olisivat yhä saatavilla! Tämä siitäkin huolimatta, että tunnetusti ne kertaalleen maksetut jututhan voisi yhä käydä lataamassa itselleen kaupan sulkeutumisen jälkeenkin, jolloinka tässä ratkaisussa ei todellakaan ole mitään järkeä. Ei edes Fatesin digitaalisen version kannalta, jossa ekat 6 chapteria on ilmeisesti samat kaikille kolmelle tarinalle ja valintasi jälkeen, saisit koodin valitsemaasi tarinakampanjaan. Noh, onneksi maksoin itseni taannoin kipeäksi sen Fatesin keräilijäversion myötä, jossa sentään on se Revelations-tarina kiinteänä. Kyseinen peli odottaan yhä korkkaamattomana backlogissani, mutta olisin silti halunnut siihen vielä ne pari lisäriä mukaan.

Samaten ihmettelin suuresti sitä, että erään amerikkalaisen tubettajan mukaan, Ace Attorney-trilogia olisi maksanut 3DS:lle ruhtinaaliset 3 dollaria Jenkkilässä. Meillä, saman paketin hinta oli sen 30-40 euroa 🤨. Muutenkin tuntui hyvin älyttömältä, että monissa peleissä ei ollut tarjolla minkäänlaisia alennuksia, ei edes silloin, vaikka ne olisivat saatavilla vain ja ainoastaan 3DS:lle.

"Nintendo ei nähtävästi haluakaan ihmisten rahoja.", tuumin monta kertaa pilkallisesti näiden älyttömien ratkaisujen äärellä. Rahojen siirtäminen suoraan laitteelle ei ole mahdollista, tunnettu Fire Emblem-peli lisäosineen poistetaan myynnistä kuukautta aiemmin, mutta vain osalla alueista, koko joukko fyysisenäkin saatavista peleistä yritetään yhä myydä 40 eurolla eteenpäin kaupan vetäessä viimeisiä kuolinkorahduksiaan... naurettavaa. Niin, niin typerää.

Noh, pitää vielä tänään imuttaa sen mitä ehdin ja jaksan ilmaiseksi, ainakin new 2DS:lleni. Varmaan koko joukon ilmaisia teemoja sekä demoja, kenties jopa jotain videoita. Pokemon Bankkia en aio silti hakea, sillä en piittaa elukoideni siirtämisestä nykypäivään, vaan ainoastaan saman/viereisten generaatioiden peleistä toiseen. Vois varmaan foorumille tehdä kokonaisen listan ostoksistani sitten lopuksi.

Käyttäjän Kalastajamies kuva
Kalastajamies

[quote="mecha_no_maniac"]

Lainaus Kalastajamies

Jos onnistut hajottamaan laiteitta, se on ihan oma vikasi. T: edelleen samat GameCube, PS2/1 20 vuoden takaa

Silloinkin, kun olet sattumankaupalla saanut juuri mahdollisimman paskan version jostain masiinasta? Version, josta myöhemmin ilmenee laajasti raportoitu tyyppivika, joka korjattiin jo seuraavaan satsiin mennessä? Entäpä sitten, jos laitteen KOKO tuotanto on nojannut juurikin johonkin kämäiseen ratkaisuun, niin kuin noissa Wii U:issa näyttää käyneen? Ainakin Guru Larrylla on kokonainen video siitä, miten halvat ja/tai sysipaskat ratkaisut retrokonsoleissa saavat ne hapertumaan ajan kanssa, ihan vaan sillä, ettei ko. laitteella välttämättä edes TEE mitään vuosikausiin! Voit säilyttää konsolisi mitä turvallisimmassa säilössä ja siltikin se voi hajota ihan itsekseen. Onkin siten hyvin naiivia sekä ylimielistä todeta, että jos konsoli hajoaa, niin omapahan on vikasi. Ja sitten perusteet on tasoa "No kun mun omat konsolit yhä toimii.

On syitä miksi kannattaa pitää vanhoja laiteitta päällä. Itsekin laitan vähintään puoli vuoden välein retro konsoleita päälle ja testaan onko kaikki hyvin.
Pölytkin kannattaa poistaa välillä ihan tulipaloriski takia.

Jos tuotannossa oli suunnittelu virhe, ei sille voi mitään. Mutta jos osaa huolatta oikein, vähentää tietenki riski hajotta.

Ei ole ihme Wii U ongelmat tuli juuri nyt, suurin osa omistajat ovat siirtyneet switch tai muihin alustoihin pariin. Wii U jäi vaan pölyttymään hyllylle. seki olisi välttynyt jos käynnistetty puolen vuoden välein 🤷

Käyttäjän Haerski kuva
Haerski
Lainaus Kalastajamies

Viime aikoina tullut kuunneltua retro aiheisia podcasteja, ei ne pc pelitkään parhaasta päästä. Esimerkkinä Max Payne steamista. Se edes toimi, ilman kun laitat modeja siihen jostain netin syöväreistä.

Jos onnistut hajottamaan laiteitta, se on ihan oma vikasi. T: edelleen samat GameCube, PS2/1 20 vuoden takaa

Itse pelasin Max Paynea ihan muutama kuukausi sitten ja kyllä se toimi ihan ilman kummempia virityksiä. Se ei kuitenkaan edes ole se pointti, että pelin pitäisi toimia virheettömästi ja suoraan, kunhan pelitiedostot ovat modaajien käytettävissä, jolloin joku sen kyllä yleensä laittaa toimimaan.

Ja tuo, että laitteiden hajoaminen olisi oma vika on ihan naurettava väite. Aika harva mitenkään erityisesti runtelee omia konsoleitaan ja aika harva niitä myöskään alkaa erityisemmin säilömään. Silti osa laitteista vaan kestää aikaa huonommin jonkun valmistusvirheen tai materiaalien heikkouksien takia. Se tuskin on kenenkään omaa ansiota, että on sattunut saamaan kaupasta mukaansa virheettömän kappaleen.

Lisäksi varhaiset Playstationit ja GameCube oli nykylaitteisiin verrattuna aika yksinkertaisia kapistuksia. Nykylaitteissa on yksinkertaisesti enemmän hajoavia osia ahdettuna pienempään tilaan, ohjelmallisia riippuvuuksia esim. verkkopalveluista, akkuja, kiintolevyjä ja flash-muisteja, jotka on jo alusta asti tiedetty kuluviksi osiksi.

Lainaus Kalastajamies

Ei ole ihme Wii U ongelmat tuli juuri nyt, suurin osa omistajat ovat siirtyneet switch tai muihin alustoihin pariin. Wii U jäi vaan pölyttymään hyllylle. seki olisi välttynyt jos käynnistetty puolen vuoden välein 🤷

Mihin tämä puolivuosittaisen käynnistyksen pelastava vaikutus perustuu? Totta kai se on selvä, että jos laite on ihan tukossa pölystä ja osat alkaa ylikuumenemaan, niin se vähentää komponenttien elinikää, mutta miten se Wii U:n viallinen flash-muisti olisi siinä korjannut itse itsensä? Kuulostaa vähän anekdootilta, että kun itse olet tällä tavalla toiminut ja laitteet on pysyneet kunnossa, niin haluat uskoa sen olleen omaa ansiotasi, eikä pelkkä onnenkantamoinen.

Eiköhän valtaosa hyvin pidetyistä Pleikka ykkösistä ja kakkosista, gamecubeista ja Wii U:ista ole pysynyt ihan toimintakunnossa ilman mitään taikatemppuja. Silti se on vaan karu fakta, että kun laitekanta ei enää uusiudu, niin jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa ne konsolit tulee olemaan tiiliskiviä kaikki.