Nintendon edesmennyt johtaja Satoru Iwata saa harvinaisen elämäntyöpalkinnon

Satoru Iwata palkitaan helmikuussa AIAS-akatemian toimesta elämäntyöpalkinnolla.

13.1.2016 16:24

Yhdysvaltalainen interaktiivisten taiteiden ja tieteiden akatemia AIAS on myöntänyt elämäntyöpalkinnon Nintendon edesmenneellee johtajalla Satoru Iwatalle.

Viime kesänä syöpään 55-vuotiaana menehtynyt Iwata on järjestyksessään vasta kuudes AIAS:n elämäntyöpalkinnon saanut henkilö. Palkinto on varattu pääasiallisesti pitkän uran pelialala tehneille henkilöille, jotka varsinkin bisnesjohtajuudellaan ovat ajaneet alaa eteenpäin.

Aikaisemmin AIAS:n elämäntyöpalkinnon ovat vastanneet entinen Electronic Arts -pomo Bing Gordon, PlayStationin isähahmo Ken Kutaragi, pelijulkaisijoiden kattojärjestö ESA:n vanha johtohahmo Doug Lowenstein sekä Nintendon amerikkalaisen osaston rakentajat Minoru Arakawa ja Howard Lincoln. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Viimeksi tunnustusta sen muodossa annettiin viisi vuotta sitten.

AIAS:n tarkoituksena on muistella Iwataa virallisesti helmikuussa osana sen vuosittaista D.I.C.E. Awards -peligaalaa. Gaalan yhteydessä Metal Gear -sarjan isä Hideo Kojima liitetään samalla myös AIAS:n pelivaikuttajien Hall of Fameen, minkä ohella akatemia palkitsee myös viime vuoden parhaat pelit.

Tämänvuotinen D.I.C.E.-gaala on järjestyksessään yhdeksästoista. Gaalan tämänkertaiset kategoriat ehdokkaineen voi katsastaa läpi sen kotisivuilta. Viimevuotisen palkintotarjonnan voi vuorostaan lukaista läpi tästä.

Lisää luettavaa