Nintendon ja Segan konsolisodista kertova dokumenttielokuva ilmestyy ensi viikolla.

Console Wars -dokumentissa kerrataan Nintendon ja Segan kamppailua konsolimarkkinoiden herruudesta 90-luvun alkupuolella. Dokumentissa haastatellaan yhtiöissä konsolisotien aikaan työskennelleitä henkilöitä, jotka muistelevat kiivaaksikin yltynyttä kamppailua.

Dokumentin taustalla on Console Wars -kirjan kirjoittanut Blake J. Harris, joka on ohjannut ja tuottanut elokuvan yhdessä Jonah Tulisin kanssa. Dokumentin tuottajina ovat toimineet myös komediatöistään tutut Seth Rogen ja Evan Goldberg. Rogenin ja Goldbergin kerrottiin jo vuonna 2014 tuottavan myös ei-dokumentaarista elokuvaa Harrisin kirjan pohjalta, mutta kyseisen projektin tilanteesta ei tällä hetkellä ole tietoa.

Console Wars saapuu Yhdysvalloissa CBS All Accessiin 23. syyskuuta. Dokumentin kansainvälisestä jakelusta ei ole toistaiseksi tietoa.

Lähde: ET Online

Lisää luettavaa