Nintendon johtaja povaa: pelottomuus nelinkertaistaa tuotot

Nintendon onnen uskotaan kääntyvän mobiilihankkeen myötä.

19.1.2016 08:55

Nintendon uusi johtaja Tatsumi Kimishima uskoo innovatiivisuuden voimaan.

Miehen Mainichi Shinbun -sanomalehdessä julkaisemat tulevaisuudenkuvat povaavat yhtiölle pelkkää hyvää. Kimishiman mukaan Nintendo aikoo jatkaa pelialan edelläkävijänä myös vuonna 2016, mikä lupaa faneillekin yllättäviä ja palkitsevia pelikokemuksia. Yhtiön uusi NX-konsoli tullaan myös paljastamaan virallisesti tulevana vuonna.

Mobiilimarkkinoille ja huvipuistobisnekseen tänä vuonna laajentava Nintendo pohtii Kimishiman mukaan jatkuvasti uusia toimintamalleja, ja jo kovin rakastettujen hahmojen kohdeyleisöä kasvattaakseen mies toivoo voivansa ottaa ensiaskelia myös elokuva- ja tv-aloilla. Vaikka pelit säilyvät Nintendon sydämessä, Kimishima tahtoo leipoa yhtiöstä monipuolisen viihdeimperiumin.

Kimishima povaa uusien yritelmien ja eritoten mobiilipelihankkeiden nelinkertaistavan yhtiön tuotot sataan miljardiin jeniin lähivuosina. Nintendon on johtajansa mukaan keskityttävä tulevaisuudessa enemmän myös digitaalisiin latauksiin ja lisäsisältöön modernia yleisöä palvellakseen.

Lähde: DualShockers, MCV

Lisää luettavaa