Päättyneellä viikolla taputeltiin mitä ilmeisemmin taas yksi Grand Theft Auto -aiheinen kiista päätökseen ja valmistauduttiin uuteen No Man’s Sky -päivitykseen. Seuraavat Games with Gold- ja PlayStation Plus -pelit paljastuivat nekin, minkä lisäksi Pokémon GO käynnisti kevään uudella puuhasteltavaa.

Näistä ja monista muista aiheista voi lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.


Näyttelijä Lindsay Lohanin oikeustaisto Grand Theft Auto V -kehittäjiä vastaan tömähti jälleen seinään

Näyttelijä Lindsay Lohanin kiista Rockstar Gamesin ja tämän Take-Two-emoyhtiön kanssa on saattanut saada viimeisen niittinsä. Sen lisäksi, että Lohan ei saanut New Yorkin korkeinta oikeutta puolellaan syyskuussa 2016, on New Yorkin vetoomustuomioistuin nyt myös hylkäämässä Lohanin valituksen asiasta.

Lue koko uutinen

– Kun ei näyttelijänä onnistu niin täytyy koittaa lokkeilla pelinkehittäjiltä. -taistelujake


Zombieräiskintä Dying Light kasvaa uudella ilmaisella pelimuodolla

Kolme vuotta sitten julkaistu Dying Light nauttii edelleen tasaisista sisältöpäivityksistä, joista viimeisin on uusi Prison Heist -pelimuoto. Sillä pelaajat pääsevät kokeilemaan onneaan zombien täyttämään vankilaan murtautumisessa.

Lue koko uutinen

– Oijoi on kyl mukavaa kun lisäillään uutta tekemistä. -CLD2


Dead by Daylight -kehittäjät julkistivat uuden pelin – testaajia kaivataan

Behaviour Interactive on julkistanut Deathgarden-nimisen pelin. Kehittäjien mukaan kyseessä on asymmetrinen räiskintäpeli, jossa voimakkaat metsästäjät jahtaavat nopeita juoksijoita futuristisessa veriurheilulajissa.

Lue koko uutinen

 


No Man’s Skyn tähän asti suurin päivitys saapuu kesällä, Xbox One -versio myös tulossa

Uusi mittava päivitys on jälleen matkalla No Man’s Skyhin. Hello Games on nimennyt sen mahtipontisesti No Man’s Sky Nextiksi ,ja sen pitäisikin olla tähän mennessä suurin peliin tehty päivitys.

Lue koko uutinen

– Täytyy kyllä antaa propsit siitä että ovat jatkaneet pelin kehittämistä (ansaitusta) negatiivisuudesta huolimatta. -Bloob

– No johan he ovat peliä pitkään korjailleet. Arvostan, vaikka onkin vuosituhannen isoin peliaiheinen pettymys monille. Selvästi myynnit olivat hyvät. -ELTP


Huhtikuun Games with Gold- ja PlayStation Plus -pelit vahvistuivat

Sekä Microsoft että Sony saivat tällä viikolla vahvistettua ensi kuun tarjontansa tilauspalveluidensa suhteen. Xboxin Games with Goldilla valmistautua sopii niin brittiläisiin assassiineihin kuin aivot nyrjäyttävään pulmailuun, kun PlayStation Plussalla kehiin heitetään Mad Maxia ja TrackManiaa.

Lue koko uutinen (Games with Gold, PlayStation Plus)

– Itse vedin Mad Max pelin platinaan just huippu. Nyt trackmania testiin, meinannut ostaa sen pariin alennukseen mutta nyt tuli onneksi plussaan. -antti_1986

– Mad Max oli kyllä tylsä tekele, vaikka elokuvat olivatkin loistavia… Trackmanian voisi ottaa testiin. -Patemies


Virtuaalitrippi halpenee reilusti – Sony tiputtaa PlayStation VR:n hintaa

Sony tiputtaa PlayStation VR -virtuaalitodellisuuslasien suositushintaa aloituspaketin osalta. PlayStation VR -lasit, PlayStation-kameran sekä PlayStation VR Worlds -pelin latauskoodin sisältävä setti irtoaa virallisesti jatkossa 300 eurolla.

Lue koko uutinen

– Ehkä tulevaisuudessa hieman naureskellaan nykylasien resoluutiolle, langallisuudelle ja painolle. Mutta innovatiivisen sisällön kehittäminen on VR-puolen todellinen haaste, ei nykyisten lasien tai ohjaimien toimivuus. -Jamatsu

– VR on onnistunut tarjoamaan pitkästä aikaa jonkun aidosti uudenlaisen kokemuksen pelaamisessa, rinnastettavissa ”hall of fame” kokemuksiin, kuten Super Mario Brosin testaaminen ensimmäistä kertaa, Virtua Fighter ja Ridge Racer pelihallissa jne. Täysimittaisia ”kunnon” pelejä voisi kyllä olla enemmän, mutta omalla pelaamistahdillani kiinnostavaa backlogia löytyy julkaisu lineupista lähtien ja paukkaa jatkuvasti lisää suorastaan stressiksi saakka. -Megaman


Square Enix perusti uuden studion Final Fantasy XV -vetäjien ympärille

Uusi pelistudio Luminous Productions on avautunut Tokioon Square Enixin toimesta. Studiota on lähdetty rakentamaan Final Fantasy XV:n luovan tiimin ympärille ja sitä vetää pelin kauppoihin asti ohjannut Hajime Tabata.

Lue koko uutinen


GTA Onlinen banniaalto kiehuttaa pc-yhteisöä

Grand Theft Auto Onlinen pelaajayhteisössä on käynyt melkoinen kuohunta viimeviikkoisen päivityksen jälkeen. GTA Onlinen San Andreas Super Sports -päivityksen jälkimainingeissa pelin pc-yhteisössä on liikkunut väitteitä pelikieltoaalloista. 

Lue koko uutinen

– Suurin osa valittajista on ihan varmasti huijanneet tavalla tai toisella ja nyt itkeevät kun jäivät kiinni.Smiling Nik

Omasta mielestäni GTA:n banni systeemi on huono. Netti on täynä artikkeleita ja videoita joissa tämä todetaan, mutta toivotaan että ei jatkossa tulisi turhaan banneja. -NNPetteri


Valmiina tutkimustyöhön: Mew saapuu Pokémon GOhon uusien sivutehtävien kera

Legendaarinen taskuhirviö Mew on ilmestynyt Pokémon GOhon tällä viikolla. Uusi tulokas ei saapunut peliin myöskään yksin, sillä Niantic on valmistellut jahtaajille uusia aktiviteettejä Field ja Special Research -tehtävien muodossa.

Lue koko uutinen

– Kunhan peli ei rupea pyytelemään ihan mahdottomia, kuten Dragon-pokemonin nappaamista, tästä voisi tulla ylimääräinen extra joka pitää pelin ääressä kauemmin. Yksi asia mikä tämän voisi pilata on kylmä sää, -20C kukaan ei halua pelata. -Brutl1ty


Nämä pelit saapuivat tämän viikon aikana – Far Cry paukkuu Amerikassa ja 15-vuotias tietokoneroolipeli ehostuu

Päättyneellä viikolla monet meistä matkasivat varmasti Hope Countyyn, sillä Far Cry 5 saapui tiistaina. Samoihin aikoihin odottaa sopi myös Telltale Gamesin viimeisimmän Batman-seikkailun päätöstä, massiiviroolipeli Teran konsolidebyyttiä ja Neverwinter Nightsin uusiutumista.

Lue koko uutinen

– Itse en ole kyllästynytkään tuohon pelisarjaan vielä ja itse asiassa Primal oli aivan mahtava teos. Kaava toki sama kuin muissakin mutta silti se vain toimi jotenkin paremmin kuin vaikkapa 3 tai 4. -zappah

– Siis tuttua touhuahan tämä on. Minulle tämän pelin teema ja miljöö iskevät samalla tavalla kuin Primalissa niin siksi olen innoissani. Jos taas kunnon ähky on näihin niin ei kannata pelata välttämättä tai jos teema ei kinnosta ollenkaan. -Rokkijani

Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa