Nolan North palaa Nathan Draken rooliin – toimii Uncharted-elokuvan äänikirjan lukijana

Uncharted: The Official Movie Novelization julkaistaan pian elokuvan ensi-illan jälkeen.

11.2.2022 13:51

Mikäli ajatus Tom Hollandista valkokankaan Nathan Drakena vieroksuttaa, tulevan Uncharted-elokuvan tarinaan voi uppoutua myös hahmoa peleissä esittäneen Nolan Northin kertomana. North on nimittäin vahvistunut Uncharted-elokuvan äänikirjasovituksen lukijaksi.

Asiasta raportoi ensimmäisenä viihdejulkaisu Variety, joka myös haastatteli Northia äänikirjan tiimoilta. Uncharted-pelien ohella lukuisista muistakin peleistä tuttu näyttelijä luonnollisesti tulkitsee kaikkia elokuvan hahmoja, mukaan lukien Hollandin elokuvassa esittämää nuorta Nathania.

– Pääsin esittämään Antonio Banderasta ja Mark Wahlbergiakin, johon lisäsin hieman omaa bostonilaisaksenttiani. Ja tietenkin Nathan Drakea. En niinkään yrittänyt kanavoida Tom Hollandia, vaan pikemminkin itseäni. Yritin tosin saada hahmon kuulostamaan hieman nuoremmalta, North kuvaili.

Banderas esittää elokuvassa uutta Moncada-hahmoa ja Wahlberg Nathanin peleistä varsin tutuksi tullutta oppi-isä Sullya. North on osoittanut elokuvan tuotannon aikana tukensa elokuvan roolituksille sekä vieraillut itse kuvauksissa.

Uncharted: The Official Movie Novelization -nimellä kulkeva kirjasovitus ilmaantuu saataville helmikuun 22. päivä niin fyysisen, digitaalisen kuin äänikirjankin muodossa. Sovituksesta vastaa muun muassa Resident Evil-, Star Trek- ja Predator-kirjoja kynäillyt S.D. Perry. Varsinainen elokuva saa ensi-iltansa 18. helmikuuta, ja sen viimeisen trailerin voi silmäillä täältä.

Ohesta voit vuorostaan katsastaa Pelaajan taannoisen videohaastattelun, jossa North intoutui muistelemaan Uncharted-taivaltaan PS4:n The Nathan Drake Collection -kokoelman julkaisun alla vuonna 2015.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa