Vuoropohjainen verkkotaktikointipeli Atlas Reactor on jättämässä hyvästinsä maailmalle. Kehittäjä Trion Worldsin tiedotteen mukaan pelin palvelimet suljetaan näillä näkymin 28. kesäkuuta, minkä jälkeen sitä ei voi enää pelata.

Syyksi sulkemiselle on annettu, ettei Atlas Reactor ole enää kykeneväinen pitämään yllä itse itseään.

– On harmi nähdä tämän luvun sulkeutuvan, mutta kenties meillä on vielä mahdollisuus palata Atlasin innovatiivisen hengen pariin tulevaisuudessa, pelin tuottaja Mervin Lee Kwai toteaa.

Sulkemispäätöksestä johtuen Atlas Reactorissa ei ole enää mahdollista käyttää rahaa, minkä lisäksi esimerkiksi kokemuksen keräämisen pitäisi olla aiempaa selvästi nopeampaa. Peliin aikavälillä 1.1.2018 – 16.5.2019 kirjautuneet voivat odottaa saavan myös pienen läksiäislahjan.

Toiminnassa Atlas Reactor ehti olla vuodesta 2016 asti ja se tarjosi taktisia yhteenottoja, joissa kaksi neljän hengen tiimiä ottivat mittaa toisistaan kunkin pelaajan käskyttäessä omaa sankariaan. Viimeiset pari vuotta sitä jaeltiin ilmaispelinä, jossa uusia hahmoja oli mahdollista ostaa niin oikealla rahalla kuin ansaitulla valuutalla. Sitä ennen sitä pystyi pelaamaan ilmaiseksi tasaisin väliajoin vaihtuvilla sankareilla, kun loput hahmosita vaativat ostotoimenpiteitä.

Lähde: Atlas Reactor (kotisivu)

Lisää luettavaa