Konami on lakkauttanut innokkaan fanin kyhäämän P.T:n uusioversion tekijänoikeussyihin vedoten, mutta tällä kertaa päätöstä seurasi kehittäjän omin sanoin hyvä uutinen.

Kirjoittamassaan viestissään 17-vuotias Qimsar paljasti Konamin ottaneen yhteyttä ja pyytäneen poistamaan tekeillä olevan projektin verkosta. Edustaja paljasti kuitenkin studiolla olleen kiinnostuneita hänen taidoistaan, minkä johdosta hänet on pyydetty harjoittelijaksi Konamille.

Konami itse ei ole varmistanut mahdollista palkkausta.

Kehitteillä olleen P.T. -projektin oli määrä valmistua tänään julkaistavaksi. Yhteensä Qimsar käytti aikaa projektiin noin 180 tuntia, ja pelin viimeisimmästä versiosta voi katsoa kuvamateriaalia alta olevalta videolta.

P.T. julkaistiin elokuussa 2014 PlayStation 4:lle pelattavana demona, joka paljastui kiusoitteluksi sittemmin lakkautetulle Silent Hills -pelille. Demo poistettiin vuotta myöhemmin PlayStation Storesta, eikä sitä ole sittemmin voinut enää virallisesti pelata.

Lähde: Gamejolt

Lisää luettavaa