Nvidia tuo näyttävän säteenseurannan myös vanhoille GTX-näytönohjaimilleen

Näyttävistä säteenseurantaefekteistä pääsevät nauttimaan tulevaisuudessa myös vanhempien Nvidia-näytönohjainten omistajat.

19.3.2019 06:56

Nvidia on paljastanut tuovansa säteenseurannan myös vanhemmille näytönohjaimilleen.

Säteenseuranta oli yksi Nvidian viime vuonna julkaistujen uusien RTX-näytönohjainten myyntivalteista, mutta jatkossa siitä päästään nauttimaan myös vanhemmilla korteilla. Säteenseuranta saapuu GTX-korteille uuden huhtikuulle tähdätyn ohjainpäivityksen myötä, jonka jälkeen vähintään GTX 1060 -näytönohjaimella varustetut tietokoneet tukevat uutta teknologiaa. 

Nvidian omien testitulosten perusteella GTX-näytönohjaimet yltävät kuitenkin vain murto-osaan RTX-korttien suorituskyvystä säteenseurantatehtävissä. Niinpä näyttäviä valaistusefektejä tuottavaa teknologiaa on tarkoitus käyttää vanhemmilla korteilla vain alhaisemmilla asetuksilla.

Nvidian mukaan päivityksen tavoitteena on kasvattaa säteenseurantaa tukevien näytönohjainten määrää ja siten kannustaa myös pelinkehittäjiä hyödyntämään ratkaisua peleissään. Tällä hetkellä markkinoilla on vain muutamia pelejä, joissa säteenseurantaa voi hyödyntää, mikä lienee rajoittanut myös RTX-näytönohjainten suosiota.

Lähde: Nvidia

Lisää luettavaa