Nyt se on varmaa: Hotline Miamin brutaalit hurmejuhlat palaavat ensi kuussa

Hotline Miami 2 julkaistaan kuin julkaistaankin maaliskuussa.

25.2.2015 17:38

Hotline Miami 2:n odotus päättyy maaliskuun 10. päivä. Julkaisupäivä on vahvistettu nyt virallisesti julkaisija Devolver Digitalin toimesta ja se koskee ainakin pelin pc-versioita ja amerikkalaisia PlayStation 4-, PlayStation 3- ja Vita-versioita.

Euroopassa peli saataneen Pleikkareille 11. maaliskuuta. Vuorostaan Australiassa asti peliä ei nähdä virallisesti millään alustoilla, sillä se epäonnistui saamaan maassa ikärajan sisältönsä johdosta.

Alkujaan julkaisupäivästä saatiin vihiä jo helmikuun alussa, kun Devolver ja pelin kehittäjä Dennaton Games laittoivat maailmalla liikkeelle hämärän vastaaviestin. Vastaajaviestissä toistui muutamaan otteeseen sana ”march”, minkä lisäksi sosiaalisessa mediassa Devolver ja Dennaton vihjasivat myös numeron kymmenen tärkeydestä.

Kuluvan vuoden lokakuussa kuluneeksi tulee jo kolme vuotta siitä, kun alkuperäinen Hotline Miami saapui alkujaan pc:lle. Sarja tarjosi jo tuolloin vauhdikasta hurmejuhlaa, minkä pitäisi jatkua aina vain juhlavammissa merkeissä jatko-osassa.

Lähde: Hotline Miami (Twitter)

Lisää luettavaa