Oculus-pomo pahoittelee hintapettymystä: ”Rift on silti hävyttömän halpa”

Euroopassa 699 euroa kustantava Oculus Rift on keksijänsä mielestä edelleen käsittämättömän edullinen.

7.1.2016 09:00

Odottujen Oculus Rift -virtuaalitodellisuuslasien hinta puhuttaa puolin ja toisin.

Oculus VR:n ensimmäisen Rift-kuluttajapaketin paljastettiin eilen kustantavan Euroopassa 699 euroa, vaikka yhtiön viralliset hinta-arviot pyörivät vielä jonkin aikaa sitten 300-400 euron tietämillä. Yhtiön perustajajäsen Palmer Luckey on nyt kommentoinut valtavia pettymyksiä aiheuttanutta hintaeroa eilen pitämänsä Reddit-kyselytuokion puitteissa. Miehen mukaan kaiken takana on harkitsematon yritys jäsennellä lasien ja virtuaalitodellisuuteen pystyvän tehokoneen yhteishintaa kuluttajille.

– Tämä on selitys, ei tekosyy: siihen aikaan monet median edustajat toistelivat Riftin maksavan 1500 dollaria, ja minua turhautti, miten monet kuluttajat luulivat sen olevan pelkkien lasien hinta. Vastaukseni siihen oli kuitenkin ajattelematon, Luckey myönsi.

Luckey myös tiedostaa, ettei Oculus tehnyt tarpeeksi alhaisten hintaodotusten oikomisen eteen. Miehen mukaan yhtiö ikään kuin oletti, etteivät kuluttajat tarttuisi annettuun 350 dollarin hinta-arvioon.

– Ongelmaksi muodostui myös se, että ihmiset kuvittelivat 350 dollarin kehittäjäversion hinnan peilaavan paljon kehittyneemmän kuluttajaversion hintaa, emmekä korjanneet tätä olettamusta hyvin. Pahoittelen, Luckey totesi.

Eilisiltana mies myös vakuutteli Twitterissä, ettei edes 699 euron hintaa ei ole missään nimessä paisuteltu millään saralla. Miehen mukaan Oculus VR ei tao rahaa Riftillä, vaan hinnan takana yksinomaan teknologian huippulaatu.

– Rift on hävyttömän halpa ollakseen, mitä on, Luckey tiivisti.

Lähde: Palmer Luckey (Twitter), Reddit, VG247, PC Gamer

Lisää luettavaa