Oculus Rift -lasit uppoavat kansaan kuin kuuma veitsi voihin suolaisesta hinnastaan huolimatta.

Kaksi päivää sitten ennakkotilausjononsa avannut Oculus lupaili ensimmäisten tilaajien saavan Riftinsä jo maaliskuun lopulla, mutta tänään tilauksensa tekevien tilanne ei näytä yhtä hyvältä. Yhtiö lykkäsi tuoreiden tilausten toimitusarviota vaivihkaa ensin toukokuulle, ja nyt verkkosivu näyttää postituspäivän kohdalla jo kesäkuuta. 

Pahimmillaan ennakkotilaajat joutuvat siis odottelemaan lasejaan tällä hetkellä vielä puolisen vuotta, ja päivä lipsunee sitä kauemmas, mitä useampi vempeleen perään haikailee. Oculus ei ole kuitenkaan ilmoittanut, kuinka monta paria laseja on jo tilattu. 

Koska Oculus veloittaa tilauksesta vasta juuri ennen toimitushetkeä, peruutuspaikkoja jonossa saattaa avautua sankoin joukoin ennen julkaisupäivää. Yhtiö on myös ilmoittanut tuovansa lasit valittujen jälleenmyyjien hyllyille keväämmällä, joten jonossa pönöttäminen ei välttämättä ole ainoa tapa hankkia Rift.

Lähde: Oculus VRPC Gamer, VG247

Lisää luettavaa