Oculus Riftin hinta laskee pysyvästi kesäalennuksen jälkeen

Vieläkö virtuaalitodellisuus on kokematta? Oculus aikoo tarjota mahdollisuuden loikata VR-maailmaan entistä halvemmalla myös kesäalen jälkeen.

17.7.2017 06:00

Kynnys Oculus Rift -virtuaalitodellisuusvisiirin hankkimiseen laskee pysyvästi.

Oculus Rift on paraikaa saatavilla 449 euron hintaan yhdessä Touch-liikeohjainten kanssa. Kuuden viikon ajan voimassa olevan kesätarjoushinnan lisäksi Oculus aikoo kuitenkin laskea Riftin hintaa myös pysyvästi. Yhtiö on kertonut Riftin ja Touchin yhteishinnan laskevan Yhdysvalloissa 499 dollariin, kun kesäalennuksen ajan paketti on saatavilla 399 dollarilla.

Kyseessä on jo Oculusin toinen mittava hinnanalennus tänä vuonna. Riftin ja Touchin yhteishinta laski maaliskuussa 800 dollarista 600 dollariin. Euroopassa Riftin ja Touchin sai omakseen ennen kesäalennusta 708 eurolla, joten myös täkäläisen hinnan voidaan odottaa laskevan kesän jälkeen jonkin verran.

Hinnanalennukset ovat herättäneet spekulaatioita uuden virtuaalitodellisuusvisiirin julkaisun lähestymisestä. Oculusin mukaan kyse on kuitenkin pyrkimyksestä tavoitella suurempaa markkinaosuutta virtuaalitodellisuuslaitteista. Riftin kerrottiin viime kuussa jääneen alkuvuonna Samsungin Gear VR:n, PlayStation VR:n ja HTC Viven taakse myyntiluvuissa.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa