Odotettu The Division -verkkoräiskintä sai taakseen uuden kehitysstudion

The Divisionin kehityspoppoo on kasvanut jälleen yhdellä uudella studiolla Ubisoft Annecyn liittyessä mukaan bailuihin.

9.5.2015 16:28

Parisen vuotta sitten Ubisoftin toimesta julkistettu The Division -verkkopeli on saanut uuden tiimin taakseen tukemaan sen kehitystä. Siinä missä projektin työstöä johtaa edelleen ruotsalaistudio Massive yhdessä useista Tom Clancy -peleistä tutun Red Stormin ja Driver-konkari Reflectionsin kanssa, on mukaan liittynyt nyt myös Ubisoft Annecy.

Ranskassa majaansa pitävä Annecy on yksi Ubisoftin pitkäikäisistä tukistudioista. Parhaiten se on tullut tunnetuksi varsinkin useiden Assassin’s Creed– ja Splinter Cell -pelien moninpelipuolen kehittäjänä, mutta historiaa siltä löytyy myös esimerkiksi Rayman-pelien parista.

Kaiken kaikkiaan studio on ollut olemassa jo 19 vuotta. Varmaa ei vielä tarkalleen ole, millainen rooli Annecylla on pelin kehityksessä, mutta ainakin Ubisoftilla vakuutellaan, että studion kokemus moninpeleistä otetaan kyllä hyötykäyttöön.

Mutta miten paljon kehitystyötä The Divisionissa onkaan vielä jäljellä? Peli on Ubisoftin toimesta listattu edelleen saapuvaksi joskus kuluvan vuoden aikana, mutta mitään tämän tarkempaa aikamäärää PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle matkalla olevalle pelille ei julkistettu ole annettu. Alkujaan peliä odoteltiin toiveikkaina kauppoihin jo viime vuodeksi.

Lähde: UbiBlog

Lisää luettavaa