Ohjaaja avautui pelielokuvien ”ysäriklassikon” Street Fighterin katastrofaalisista kuvauksista – Van Damme jatkuvasti kokaiinipöllyissä

Tuoreet paljastukset kertovat, miksi Jean-Claude Van Dammen tähdittämästä Street Fighter -elokuvasta tuli sellainen kuin siitä tuli.

17.7.2018 13:26

Muistatko vielä 1990-luvun toimintaelokuvakaavaan ahdetun Street Fighter -rainan? Street Fighter II -tappelupelihuumassa vuonna 1994 julkaistulla videopelielokuvalla on vihaajansa ja faninsa, minkä myötä siitä on muovautunut lajityyppinsä kyseenalainen klassikko. The Guardianin tuore paljastusartikkeli taustoittaa, miten lopputulokseen päädyttiin erinomaisista lähtökohdista huolimatta.

Street Fighter -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Steven E. de Souza (Die Hard, Commando) sekä lukuiset muut tuotantotiimin ja näyttelijäkaartin jäsenet muistelevat artikkelissa lukuisia syitä, jotka muovasivat toimintaelokuvan lopulliseen muotoonsa. Näihin lukeutui muun muasssa tuotanto-ongelmien lisäksi näyttelijöiden henkilökohtaiset ongelmat, joiden osalta päätahti Jean-Claude Van Damme nostetaan artikkelissa erityisesti esiin.

– En voinut puhua asiasta silloin, mutta nyt voin: Jean-Claude oli täysin sekaisin kokaiinista, de Souza väittää.

Kertoman mukaan myös muut elokuvan tuotantojäsenet eivät tulleet toimeen Guilea näyttelevän Van Dammen kanssa. Muun muassa apuohjaaja Keith Heygatella oli ongelmia saada raivostunutta tähteä ulos pukuhuoneestaan, mutta lopulta väliin tullut tuottaja onnistui shampanjapullon avulla.

– Totesin alkoholin tuomisen lavasteisiin olevan vastoin terveys- ja turvallisuussääntöjä, minkä myötä hän alkoi vihata minua, Heygate muistelee.

Muihin valitettaviin tapauksiin lukeutui arvostetun näyttelijän Raul Julian terveysongelmat. M. Bison -näyttelijän syöpä oli riuduttanut miehen epäterveen näköiseksi, joten kuntoutusohjelman takia hänen kohtaustensa kuvaukset oli puskettava tuotannon loppusuoralle. Sen myötä toimintakohtausten kuvauksia aikaistettiin, eivätkä näyttelijät ehtineet erityisemmin harjoitella niitä varten – jos lainkaan.

Lisäksi elokuvaan palkattu kamppailulajikouluttaja sai tietää vasta kuvausten puolenvälin tienoilla, että jokaisella hahmolla pitäisi olla oma taistelutyylinsä. Aikatauluja hidastivat myös kuvausten sijoittaminen suurimmaksi osaksi Thaimaaseen, jossa kuumuus hankaloitti työskentelyä ja armeija oli sulkenut teitä poliittisen tilanteen takia.

Sen lisäksi, että pelin kehittäjä Capcom vaati päärooleihin Van Dammen ja Julian kaltaisia suuria tähtiä, vaatimuksena oli myös saada mukaan mahdollisimman paljon peleistä tuttuja hahmoja. De Souza olisi halunnut keskittyä tarinan eheyden kannalta maksimissaan seitsemään hahmoon, joten vaatimukset rasittivat melkoisesti 30 miljoonan dollarin kokonaisbudjettia.

Kattavan ja paljastustentäyteisen artikkelin voi lukea kokonaisuudessaan lähdelinkin takaa.

Lähde: The Guardian

Lisää luettavaa