Oliko ennen kaikki paremmin? Dead Cells -päivitys mahdollistaa paluun hittipelin vanhoihin versioihin

Dead Cellsin tuore Steam-päivitys vie peliä eteenpäin katsomalla taaksepäin.

29.12.2019 14:06

Indiehitti Dead Cells valmistautuu saamaan ensi vuonna ensimmäisen maksullisen laajennuksensa, mutta näin vuoden 2019 lopussa kehittäjät Motion Twin ja Evil Empire ovat siirtäneet katseensa hetkeksi taaksepäin. Pelin Steam-versioon julkaistulla tuoreella päivityksellä Dead Cells -pelaajat kun voivat palata takaisin sen mihin tahansa vanhempaan ”isoon” versioon ja nähdä, kuinka peli on muuttunut viimeisen kahden vuoden aikana.

– Legacy-päivitys on asia, jonka olemme halunneet tehdä jo pidemmän aikaa. Meitä häiritsi aina kehityksen varrella, kuinka isosti muutimme kokemusta, jota niin monet olivat rakastaneet, Motion Twin toteaa pelin Steam-sivuilla.

Dead Cellsin palauttaminen vanhoihin versioihin ei onnistu suoraan pelin sisällä. Käsiksi niihin päästään Steam-kirjaston kautta avaamalla pelin Ominaisuus-asetukset ja etsimällä sieltä Betat-välisivu.

Kehittäjien mukaan pelin voi palauttaa halutessaan aivan sen varhaisimpaan early access -versioon asti. Tulevaisuudessakin tarkoituksena olisi, että pelin tuoreemmatkin suurversiot arkistoitaisiin vastaavalla tavalla.

Lähde: Steam

Lisää luettavaa