Oliko kaikki seksikkäämpää 80-luvulla? Yakuza 0 vastaa tammikuussa

Yakuza 0:n saapumista länteen ei jouduta odottamaan vuoden 2017 puolella pitkään. Peli on vahvistettu nyt tammikuun lopulle.

27.7.2016 21:23

Segan rikossarja Yakuza on saamassa jatkoa lännessä seuraavan kerran 24. tammikuuta. Tuolloin niin Pohjois-Amerikan kuin Euroopankin pelaajat voivat ottaa käsittelynsä Yakuza 0:n, josta Sega julkaisee täällä pelin PlayStation 4 -version.

Yakuza 0 toimii esiosana kaikille Yakuza-pääsarjan peleille käyden tällä kertaa läpi niin Kazuma Kiryun kuin Goro Majimankin nuoruutta. Ajallisesti peli sijoittaa tapahtumansa 80-luvun lopulle siinä missä pääosa PlayStation 2:n alkuperäisestä Yakuza-seikkailusta sijoittui aikoinaan 2000-luvun alkuun.

Sega on luvannut, että peli saadaan länteen sekä ladattavassa että fyysisessä kuosissa. Alta löytää muistutuksena pelin E3-trailerin.

Vasta aiemmin tiistaina Sega vahvisti Japanissa julkaisupäivän myös Yakuza 6:lle. Kyseistä peliä ei ole toistaiseksi vahvistettu vielä länteen.

Lähde: PlayStation Blog US

Lisää luettavaa