Unkarilaisjapanilaista alkuperää oleva Sine Mora palaa vielä ainakin kertaalleen 8. elokuuta. Pelistä julkaistaan tuolloin THQ Nordicin toimesta PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle paranneltu Sine More EX -versio, joka tuodaan myöhemmin myös vielä Switchillekin.

Kepeästi parannellun ulkoasun lisäksi EX tukee nyt muun muassa kahden pelaajan paikallista yhteistyötä kuten myös kolmea kilpailullista moninpeliä. Tarjolla on myös uusia haastetasoja sekä mahdollisuus pelata peli läpi unkarilaisne ääninäyttelyn sijasta nyt ihan englanniksikin.

Alunperin Sine Mora teki debyyttinsä jo viitisen vuotta sitten, mutta vielä tänäkin päivänä se on toiminnoiltana kohtalaisen uniikki. Ensisilmäyksellä se näyttää varsin perinteiseltä sivulta kuvatulta lentoräiskinnältä. Sen mekaniikat on aika osumia myöten sidottu vahvasti kuitenkin ruudulla ruksuttavan kellon etenemiseen, mikä haastaa ajattelemaan räiskintää hieman toisenlaisesta näkökulmasta.

Lähde: THQ Nordic

Lisää luettavaa