Omalaatuinen verkkomoninpeli Atlas Reactor ei olekaan enää ilmaispeli – ”hauskuus olisi kärsinyt”

Trion Worldsin omaperäinen Atlas Reactor -peli ei olekaan enää saapumassa markkinoille ilmaispelinä. Päätös tehtiin osin fanien vuoksi.

7.5.2016 09:15

Lähemmäs vuosi sitten paljastettu vuoropohjainen toimintaverkkopeli Atlas Reactor on muuttamassa julkaisumalliaan vielä ennen virallista valmistumistaan. Massiivimoninpeleistään tunnetun Trion Worlds -pelitalon uutukaisen oli alunperin määrä saapua markkinoille ilmaispelinä, mutta nyt kehittäjän aikeena onkin tehdä siitä noin 30 euron hintainen maksullinen tuote.

Trion Worlds päätyi tekemään muutoksen yritettyään löytää sekä pelaajien että sen itsensä kannalta parhaan mahdollisen keinon tehdä rahaa luomuksellaan. Pelitalossa huomattiinkin lopulta, että jotta pelistä olisi saatu kannattava tuote ilmaispelimuodossa, olisi yhtiön täytynyt tehdä muutoksia sen mikromaksumalliin, mikä ei todennäköisesti olisi miellyttänyt pelin yleisöä. Näin ollen pelin hauskuus olisi samalla kärsinyt.

– 29,99 dollarin hintalappu Atlas Reactorista auttaa meitä kehittäjinä keskittymään asioihin, joista uskomme teidän olevan kaikkein kiinnostuneimpia, pelin tuottaja Peter Ju selittää.

Muutoksen myötä nyt kaikki Atlas Reactoria pelaamaan loikkaavat pelaajat tulevat automaattisesti saamaan täyden pääsyn pelin kaikkiin nykyisiin ja tuleviin hahmoihin. Mikromaksuja Trion ei ole kuitenkaan siivoamassa kokonaan pois pelistä, vaan sen on edelleen määrä myydä pelaajille kosmeettisia esineitä oikeaa rahaa vastaan.

Parhaillaan Atlas Reactor käy periaatteessa läpi suljettua beetavaihettaan. Mukaan testaajaksi on ollut mahdollista liittyä ostamalla pelistä myytäviä tukijapakettaja, jotka muuttuvat nyt hieman pelin uuden julkaisumallin johdosta. Joukkuepohjaisen pelin varsin omalaatuiseen toimintatyyliin voi tutustua oheisella videolla.

Vasta aiemmin maaliskuussa myös uutta LawBreakers-räiskintäpeliä työstävä Boss Key -pelistudio ilmoitti, että se on hylkäämässä omalle pelilleen alunperin suunnittelemansa ilmaismallin. Muutos tehtiin myös osin siksi, että pelin rahoitusmallien suunnittelu tuli itse pelin suunnittelun tielle.

Lähde: Atlas Reactor

Lisää luettavaa