Ongelmien kanssa painiva Crytek toi Warfacen Steamiin / Uutiset / pelaaja.fi

Ongelmien kanssa painiva Crytek toi Warfacen Steamiin

2.07.2014 // Kirjoittanut: Jukka Moilanen
1
Ongelmien kanssa painiva Crytek toi Warface-räiskinnän Steamiin

Huhujen mukaan pahojen taloudellisten vaikeuksien kanssa taisteleva Crytek on tuonut viimeisimmän räiskintäpelinsä Warfacen Steamiin.

Warface on Crytekin ensimmäinen merkittävä askel ilmaispelien maailmaan. Peli toimi aikaisemmin studion omalla selainpohjaisella Gface-pelialustalla, mutta nyt Warface on ladattavissa myös Steam-asiakassovelluksesta. Viime vuoden aikana pc:lle julkaistu Warface julkaistiin kevään aikana myös Xbox 360:lle.

Crytekin toimitusjohtaja Cevat Yerli kertoi viime vuonna studion siirtyvän mahdollisesti jo parin vuoden sisällä tuottamaan pelkästään ilmaiseksi pelattavia pelejä. Studion mukaan Warface olikin huhtikuussa ehtinyt kasvattaa pelaajakantansa jo 25 miljoonaan käyttäjään, mutta Crytekin ympärillä liikkuvat huhut kertovat rajusti kasvaneen yhtiön kärsivän mittavista ongelmista, joten ilmaispeleihin siirtyminen ei ilmeisesti ole käynyt saksalaisstudiolta aivan kivuttomasti.

Lue Pelaajan numerossa 136 ilmestynyt Warface-arvostelu täällä!

Lähde: Steam

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Ei tuo Warface ihan täysi susi ole mutta eipä sen parissa kuitenkaan paria päivää enempää viihtynyt. Taisi isoin ongelma tässäkin olla juuri tuo Free to Pay, eli eteneminen tuntuu hitaalta jos ei kukkaroa raottele ja sitä en aio tehdä vain normaalin (ei-F2P) etenemisnopeuden saamiseksi.