Onko Bartista esports-tähdeksi? Uusi Simpsonit-jakso ottaa elektronisen urheilun syyniinsä / Uutiset / pelaaja.fi

Onko Bartista esports-tähdeksi? Uusi Simpsonit-jakso ottaa elektronisen urheilun syyniinsä

17.03.2019 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
13

Elektroninen urheilu on saavuttanut nyt sen pisteen olemassaolossaan, että jo 30. tuotantokauttaan kulkeva Simpsonit-sarja on päätynyt omistamaan sille oman jaksonsa.

Sunnuntaina Yhdysvalloissa debytoi sarjan jakso E My Sports, jossa Bart tovereineen löytää menestystä  fiktiivisessä "Conflict of Enemies" -verkkopelissä ja lähtee kisaamaan Koreaan Homerin valmennettavana. Ilmeisesti sarjan tekijät eivät ole lähteneet myöskään käsittelemään aihetta täysin ominpäin, vaan konsultointiapua on haettu League of Legends -kehittäjä Riot Gamesilta.

Maistiaisia jaksosta on nähty verkossa jo oheisen videon ja muutamien kuvien voimin. Suomessa 30. tuotantokautta on esitetty muutaman kuukauden viiveellä Sub-kanavalla.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Hembbuli kuva
Hembbuli

Täytyy sanoa että yllättävän pitkään tälläisessa on mennytkin. Yleensä nämä yhteiskunnalliset satiirit, kuten South Park, reagoivat "trendeihin" huomattavasti nopeammin.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine

Harmi että Simpsonit ovat olleet viimeiset vuosikymmenet aika kuraa. Välillä siellä on hyviä jaksojakin, mutta nykyisin kaikista niistä puuttuu sydän enkä tykkää juurikaan siitä, että sarjan aiheet käsittelevät aina vähän myöhässä nyky-yhteiskunnan juttuja varsin löyheästi verrattuna South Parkiin. Vanhat Simpsonit ovat niin ajattomia, joiden aiheet ovat edelleen tuoreemman oloisia kuin nykyiset kertakäyttö-Simpsonit. Tämä sarja olisi saanut loppua Frendien tavoin ja jäädä sellaiseksi ysäri jutuksi.

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus Teräskäsine

Itse lisäisin vielä, että "uusi" animaatiotyylikin kalpenee vanhan rinnalla.

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine
Lainaus Kornholic

Itse lisäisin vielä, että "uusi" animaatiotyylikin kalpenee vanhan rinnalla.

Kyllä, vaikka se onkin paljon tarkempaa, mutta mukaan on lisätty turhaa 3D/2D-animaatiota, joka tuntuu aina vähän laiskalta. Entisajan sarjassa animaatio oli pehmeämpää, luonnollisesti siinä enemmän näkyi käden lämmin jälki.

Jottei nyt mene pelkäksi nyky Simspsonien kritisoinniksi, niin tämän jakson aihe ei ole pöllömpi. Simsponeissa ei muuten yleensäkään kamalasti ole peleihin liittyviä juttuja nähty, joka voi johtua sarjan käsikirjoittajien iästä. Siksi luulen ettei jakso kovin syvälle tähän aiheeseen mene.

Käyttäjän zappah kuva
zappah

En tiedä kuinka yleinen mielipide Simpsonien pitäminen laimeana on mutta itseltä meni ohjelmaan maku jo joskus yläaste-iän jälkeen. South Park oli sekin aluksi tosi erikoinen kun piirretyssä kiroiltiin sun muuta härskiä mutta sekin meni lopulta vähän vanhaksi... Kunnes tajusin kuinka osuvasti se ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, jonka takia olen arvostanut South Parkia paljon enemmän kuin Simpsoneita.

Itse taas pidän Simpsonien nykyisestä ulkonäöstä vaikka se tosiaan vähän kylmää onkin. En ainakaan sitä ihan alkuaikoijen kamaluutta toivoisi takaisin. Ehkä ihmiset puhuvatkin siis jostain "keskivälin" tyylistä?

Käyttäjän Teräskäsine kuva
Teräskäsine
Lainaus zappah

Tuntuu nykyisin ihan hullulta miettiä sitä kuinka Simpsonit oli 90-luvun alussa kohuakin herättänyt sarja ja sitä paheksuttiin. Pelättiin Bartin yllyttävän nuoria röttelöintiin jopa. South Parkin ilmestyessä silloin kun olin 8-9 vuotias, se ihmetytti kaikkia. Nehän puhuu ja kiroilee kuten me pennutkin ala-asteella. :D

Kylmä on aika hyvä sana kuvaamaan Simpsoneiden nykyistä tyyliä.Se parin kauden jälkeinen tyyli seuraavat 10 tuotantokautta miellyttävät varmaan eniten ihmisiä.

Tässä hauska kaavio Simpsoneiden laadusta:
http://digg.com/2017/charting-the-simpsons-decline

Käyttäjän Refloni kuva
Refloni
Käyttäjän Tunna kuva
Tunna

Joo eipä ole tätäkään tarvinut muutamaan vuoteen katsoa.
Uusimman jakson kuvaus:

Krusty releases an all-female reboot of "Itchy and Scratchy," so Bart and his crew of all-male friends decide to boycott the show. After Bart's friends turn on him for laughing at the reboot, Bart joins a woke group of sixth-grade girls who commit crimes against patriarchy

Käyttäjän Kornholic kuva
Kornholic
Lainaus zappah

En tiedä kuinka yleinen mielipide Simpsonien pitäminen laimeana on mutta itseltä meni ohjelmaan maku jo joskus yläaste-iän jälkeen. South Park oli sekin aluksi tosi erikoinen kun piirretyssä kiroiltiin sun muuta härskiä mutta sekin meni lopulta vähän vanhaksi... Kunnes tajusin kuinka osuvasti se ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, jonka takia olen arvostanut South Parkia paljon enemmän kuin Simpsoneita.

Itse taas pidän Simpsonien nykyisestä ulkonäöstä vaikka se tosiaan vähän kylmää onkin. En ainakaan sitä ihan alkuaikoijen kamaluutta toivoisi takaisin. Ehkä ihmiset puhuvatkin siis jostain "keskivälin" tyylistä?

Pidän Simpsoneista nyt varmaankin enemmän kuin yläasteikäisenä. Siellä on paljon vitsejä, joille osaa nauraa vasta vanhempana.

South Parkin parin viimeisen kauden kohtaloksi on käynyt juurikin ajankohtaisiin asioihin keskittyminen. Aikaisemmissa kausissa oli paljon jaksoja, jotka ovat ajattomia juuri sen takia, että ne eivät ota kantaa vahvasti ajankohtaiseen.

Lainaus Tunna

Joo eipä ole tätäkään tarvinut muutamaan vuoteen katsoa.
Uusimman jakson kuvaus:

[i]Krusty releases an all-female reboot of "Itchy and Scratchy," so Bart and his crew of all-male friends decide to boycott the show. After Bart's friends turn on him for laughing at the reboot, Bart joins a woke group of sixth-grade girls who commit crimes against patriarchy[/i]

Toivon, että vitsailet.

Käyttäjän Lykos kuva
Lykos

Ihan ok jakso. Enemmän jakson satiirin kohde oli kuitenkin vanhemmissa, jotka yrittävät hyötyä lapsensa menestyksestä, joka on hyvin ajaton aihe. Muistaakseni sitä on kuitenkin joskus aiemminkin taidettu Simpsoneissa käsitellä.

Bartin pelaaminen oli enemmän aasinsilta siihen. Pelaamista ja ammattipelaamista itsessään käsiteltiin aika perinteisesti. Ensin oltiin huolissaan Bartin pelaamisesta, sitten Homer innostuu, kun saa kuulla kuinka paljon sillä voi tienata. Loppuratkaisu oli aika outo, enkä sen pointtia ihan ymmärtänyt.

En ole Simpsoneitakaan aikoihin katsonut. Viimeisin kokonaan katsottu kausi taisi olla 23. Silloin jo puhuttiin, että enää 1 tai 2 kautta tehdään.