Onko tämä enää kivaa? PUBG-huijarit parantelevat ja elvyttävät toisiaan jo silmänräpäyksessä

PUBG-huijarit keksivät yhä enemmän keinoja pilatakseen muiden peli-ilon.

25.1.2018 15:09

PlayerUnknown’s Battlegrounds on yksi pelialan kuumimmista peleistä. Valitettavasti valtavan suosion saavuttaneen pelin kuumin puheenaihe on sitä riivaavaat huijarit, jotka kehittävät peliin uusia huijauksia hurjaan tahtiin.

Tuoreen raportin mukaan touhu on edennyt jo niinkin pitkälle, että huijarit kykenevät jo parantamaan ja elvyttämään toisiaan silmänräpäyksessä. Tapaus käy ilmi muun muassa Reddit-käyttäjä MagicIsBullin julkaisemassa videossa, jonka voi katsoa ohesta.

Aiemmat vauhtihuijaukset ovat lähinnä nopeuttaneet hahmojen liikkumista, joten kehityksen suunta muuttuu jatkuvasti huolestuttavammaksi. Yleisimpiin PUBG-huijauksiin ovat lukeutuneet perinteisemmät tähtäyksenparannukset sekä seinien läpi kulkemiset.

Pelin kehittäjät ovat paremmin kuin hyvin tietoisia peliä riivaavista ongelmista. Muutama päivä sitten raportoimme PUBG Corpin havainneen pelistään uuden ja peräti satatuhatta kertaa käytetyn huijausmenetelmän. Kiinassa tilanne on edennyt niinkin pitkälle, että paikallinen julkaisija Tencent auttoi poliisia pidättämään yli sata huijaria.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa